#39 Hagnerin valmennuksessa #1

Ollaan Wikun kanssa oltu nyt kaksi kertaa Hagnerin Kirsin valmennettavana. Olin alkuun hiukan epäileväinen opetustyylin sopivuudesta mulle, olin rankasti väärässä. Hetkeen saanut niin paljon uusia vinkkejä ja oivalluksia!

Jouduin kirjoittamaan Kirsille musta ja Wikusta, mikä oli itsessään suuri haaste, ollen samalla tosi oivaltavaa. En ole pitkään aikaan pohtinut syvällisemmin meidän räpellystä. Kerroin kaarevien ja väistöjen olevan meille helppoa. Ekassa valmennuksessa keskityttiin lähinnä aktiivisuuteen. Mun piti alkuun näyttää askellajit ja tehdä siirtymisiä. Pian mulle todettiin että Wiku on liian hidas avuille ja sitähän se on. Tätä työstettiin ympyrällä tekemällä avotaivutuksen tapaisia askelia, jonka jälkeen lähetettiin isompaan raviin. Näin saatiin Wiku reagoimaan paremmin mun jalkaan ja aktivoimaan takajalkoja. Olen niin jumiutunut vanhaan, jossa Wiku veti itsensä heti rullalle ja lipesi alta, etten ole vaatinut sitä reagoimaan apuihin. Tyytynyt vain siihen, että se liikkuu rauhassa ja jotenkuten avuilla. Kun ravi saatiin suunnilleen kuntoon siirryttiin uralle, jossa mun piti saada Wiku lähtemään pyynnöstä eteen. Tässä tehtävässä suurin oppi oli lisäykseen lähdettäessä keskeyttää se, ennen kuin siitä loppuu energia.

Kuvat toisesta valmennuksesta

Mun istunnasta ei hirveästi tullut sanomista, lähinnä pitäisi istua ryhdikkäämmin. Nyrkkien pitäisi pysyä kiinni ja jouston tulla kyynärpäästä, tätä mulle on hoettu pitkään parinkin opettajan toimesta. Nyt vain tajusin jutun pointin esimmäisen kerran, jousto ei niinkään tule kyynärpäästä vaan taipeesta. Periaatteessa sama asia, paitsi erittäin suuri ero tunteessa.

Mieleen jäi erityisesti ajatus kyynärpään joustosta, väistön käyttämisestä aktivoimiseen ja lyhyet lisäykset. Tykkäsin siitä kuinka Kirsi käytti hyväksi meidän vahvuuksia, tehden muuten tosi vaikeasta asiasta helpomman. Tykkäsin myös kun annettiin työskennellä yksin, ilman että olin yksin. Kun ymmärrän asian, tarvitsen aikaa myös sisäistääkseni sen tekemiseen.  

#38 Kuulumisia

Kuulumisten parissa täällä hei! Koulussa on viimeinen tiukka viikko menossa enne “lomaa”. Loman kylläkin vietän töissä hyvin pitkälti. Heinäkuussa olisi mahdollisesti luvassa muutto omilleen. Vähän epäselvää vielä muutanko vain kesäksi vai jäänkö sitten lopullisesti pitämään taloa pystyssä. Jokatapauksessa jännittää ihan pirusti! Hevosista olisi mukaan lähdössä Wiku + 1, sekä rotat ja Sole. Muuttamisen hyötyihin kuuluu näin hevosten osalta paremmat mahdollisuudet kilpailla, Ypäjäkin olisi vajaan tunnin ajomatkan päässä. Matkassa on vielä monta muuttujaa, mutta odotukset ovat korkealla.

Wikun kanssa oltiin viikonloppuna Cruisella kisoissa, luokkana heB:3, 67.045% mentiin luokan voittoon. Teknisesti ei meidän paras rata, mutta ekan kerran pystyin ratsastamaan Wikua koko radan ajan. Poni ei jäänyt kertaakaan pahasti pohkeen taakse laahaamaan, vaan oli kivasti menossa.

Takana oli reilun kolmen viikon tauko hyppäämisestä, perjantaina saatiin vihdoin valkun kanssa aikataulut sopimaan ja päästiin hyppäämään.  Hypättiin pientä tekniikkaa, sekä “kummituksia”. Oli vesimatto, putki ja portti, ei mitään kovin hurjaa mutta vähän yritettiin. Kyllä huomasi ettei ole hetkeen hypätty. Poni hyppäsi kyllä ihan mukavasti, mutta itsellä oli vaikeuksia ratsastaa kunnolla. Maanantaina selasin tauolla facea, kun silmiin hyppäsi kisat Porin tallilla. Päätettiin näihin karkeloihin osallistua, vaikka varoitusaika olikin tosi lyhyt. Wikulla hyppään 40-50cm ja 60cm en halua ottaa mitään riskejä sen kanssa, josta syystä mennään ihan pieniä. Napilla ja Caralla osallistun 80cm Satakunta Cupin luokkaan. Sinällään hauskaa, että en kummallakaan hevosella ole ratsastanut, saatika hypännyt moneen kuukauteen. Viime kesänä tehtiin sama yllätyslähtö ja päästiin ihan sijoille. Molemmat hevoset on tosi kivoja ja varmoja hypätä, ihan luottavaisi mielin ollaan lähdössä.

Hyppäsin kaikki kolme maanantaina kevyesti, kaikkien kanssa jäi tosi hyvä ja varma fiilis. Wikua liikutan ihan normaalisti ja Napin&Caran selkään koitan ehtiä kiipeämään edes hetkeksi ja säätämään namikoita vähän itselleni.

Raukka, herätettiin unilta

Reissussa on oltu vähän enemmänkin viimeiset pari viikkoa. Viime tiistaina Porissa alkoholipassi-koulutusta, siitä Kankaanpäähän yöksi poikaystävälle ja aamulle kuuden aikaan kohti Helsinkiä. Oltiin katsomassa taitaja kisoja, itse kisoista ei kauheasti sanottavaa ole, ihan kivat, mutta niin.. Meidän porukka on kuitenkin ihan loistava, naurettiin itsemme kipeiksi moneen kertaan. Tänä viikonloppuna olen lähdössä Tampereelle ja mun pitää kuulemma ihan itse ajaa sinne. Että pysykää poissa liikenteestä kaikki perjantaina! Luvassa on paljon kivaa tekemistä ja hyvää ruokaa!

#37 Oivalluksia ja turhautumista

Eksyin keskiviikkona tunnille, aiheen oli istunta. Ennen tuntia meidät kaikki laitettiin jumppapallon päälle istumaan, siten että toinen pumputti, pitäen kättä pään päällä. Tarkoituksena toimia hevosen liikkeenä. Pallolla istuvan piti jännittää kroppaa, esim. kipristää varpaita, jännittää vatsalihakset tai hartiat. Haettiin tällä sitä tunnetta, joka hevosella on, kun ratsastajan asento muuttuu. Pomputtajalle tuntui ihan selkeästi käteen, milloin toinen jännitti. Tuli itselleni ihan yllätyksenä, kuinka pienellä liikkeellä oli niin suuri vaikutus. Toinen harjoitus oli pallon päällä laukkaaminen, aluksi piti istua ihan rennosti pallon päällä ja liikutella sitä istunnalla eteen ja taakse. Sitten ”siirryttiin laukkaan”, jolloin piti matkia samaa liikettä, kuin hevosen kanssa laukatessa. Kun liike löytyi, pitikin liike kääntää takaperin, sehän ei onnistunut, vaan pallo ikään kuin tökkäsi.

Kuvat viikonlopun kisoista, https://hallatuuli.kuvat.fi/kuvat/

Itse tunnilla jatkettiin tämän parissa. Tehtiin siirtymisiä istunnalla, samaan tapaan kuin pallon liikuttamista eteen ja taa, sekä laukassa hidastettiin muuttamalla omaa liikettä. Keskityttiin paljon kropan rentouteen ja oman liikkeen vaikutukseen. Mun istuntaan tehtiin vain yksi muutos. Ratsastan jalustin ihan varpaalla, eikä päkiällä, missä sen kuuluisi olla. Olin aivan pulassa, kun jalustin laitettiinkin oikealle paikalle. Vaikkakin istunta muuttui ihan täysin, menen herkästi lysyyn tai istun kierossa. Nyt ei vain pystynyt, ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin istua suorassa. Mikä periaatteessa on hyvä asia, mutta koska en ole tottunut ratsastamaan niin, meni mun selkä ja lonkat jumiin. En myöskään osannut ratsastaa näin, tai oikeastaan nyt tuli kaikki todelliset virheet näkyviin. Wiku oli aivan vino, puski ohi ulkoapujen, eikä kuunnellut muitakaan apuja. Nämä kaikki olen oppinut vain peittämään, enkä korjaamaan. Wiku kuitenkin liikkui tämän muutoksen jälkeen ihan järjettömän hyvin eteen, olen siis huomaamattani häirinnyt ponin työskentelyä.

Onneksi seuraaviin kisoihin on vielä reilu viikko aikaa, ehdin totuttelemaan tähän uuteen asentoon ja kuinka siitä on paras vaikuttaa. Sekä jumppaamaan Wikua. Loppuviikon teemana on siis pidätteet, kääntäminen ja taivuttaminen. Luokkana on muistaakseni K.N special, jossa ei sinällään ole mitään treenattavaa. Tunnilla myös huomasi, kuinka vääristynyt mun mieli jollain kohdin on. Siinä missä muut olivat ihan fiiliksissä, mua vain ärsytti. Miksi en osaa heti, miksi kukaan ei ole huomauttanut mulle tästä aikaisemmin, kuinka typerä itse olen, kun en ole tätä älynnyt. Lisäksi hirveä morkkis ponin puolesta, kuinka olen siltä vaatinut yhtään mitään, kun olen itse istunut, miten sattuu. Treenejä jatketaan sinnikkäästi kohti parempaa osaamista ja harmoniaa. Kaikki tämä kuuluu lajiin, mikä on vaan kestettävä.

Iskeekö sulle ikinä samankaltaisia ahdistuksia?

#36 Kisakausi avattu

Päästiin vihdoin aloittamaan kisakausi! Aloitettiin se näin tosi kevyesti 2-tasolta, Zilpan maneesista. Ensin oli tarkoitus osallistua pelkkään helppo A:0, halusin kuitenkin mennä pohjalle jonkin helpomman. HeB:0 oli jo ennestään meille tuttu rata viime kesältä ja yksinkertainen, jolloin päätös oli aika helppo. Ihan hyvä oli, että päätettiin se mennä. Wiku oli kyllä erittäin asiallinen koko reissun, eikä kummallakaan radalla ollut ihan mahdoton, mitä vähän ehdin pelkäämään. Ekalla radalla luonnonvoimat oli meitä vastaan ja saatiin järkyttävä raekuuro niskaan juuri meidän suorituksen aikana. Koko maneesi kolisi, siitähän Wiku riemastui… hyvästi rentous ja tasaisuus! Poni pysyi kuitenkin koko ajan räpylöissä, toisin kuin viimeksi. Yllätin itsenikin olemalla ihan tyytyväinen rataan. Tarkoituskin kyllä oli mennä vain katsomaan aidat ja tuomarit, jotta pystytään keskittymään kunnolla seuraavassa luokassa.

Kuvat (c) Hallatuuli, https://hallatuuli.kuvat.fi/kuvat/

Toinen rata menikin ponin osalta hyvin, itse kuitenkin mokasin ihan huolella. Harmittaa kun Wiku oli kerrankin hyvin menossa ja kuulolla, enkä itse osannutkaan ratsastaa ja unohdin radan. Oikeastaan kaikki virheet mitä tapahtui, oli mun vika. Takarit oli liian isoja, tehtävät ei tulleet pisteestä, peruutus tuli kädeltä. Wiku antoi kiltisti kaiken anteeksi ja suoritti rauhallisesti siitä huolimatta. Olin niin pirun ylpeä ponista ja siitä kuinka se on vuosien aikana kasvanut.

Pienen pohdinnan tuloksena menin molemmat luokat nivelillä. En tarvitse kankia oikeastaan mihinkään ja Wiku vetää helposti itsensä rullalle niillä. Tämäkin valinta osui ihan kohdalleen, kanget olisi ollut ihan turha varuste. Seuraavatkin kisat aion vielä mennä nivelellä, kun päivästä on tulossa todella pitkä. Eikä ole tietoa saadaanko ja ketkä saadaan kuorkkiin odottamaan omaa vuoroa. Lähdetään siis neljän hevosen ja kolmen ihmisen voimin Lavialle kisoihin, jollei saada muutamia apukäsiä mukaan. Jatkossa on kuitenkin tarkoitus kilpailla ihan kangilla, vaikka se tarkoittaisikin säätämistä suitsien vaihdon kanssa. 

#35 Pidätteitä ja ulkoapuja

Messut on onnellisesti ohi, ihan super kiva päivä! Harmikseni en ehtinyt/löytänyt itseäni kuuntelemaan kaikkia luentoja. Shoppailtua tuli senkin edestä! Mukaan lähti mm. FreeJump proot, värissä keltainen. Olisin halunnut mustat, nämä kuitenkin halvimmalla lähti ja tarpeeksi katseltuani värikin alkaa olemaan aika kiva. Tampereelta mukaan lähti myös kaksi rottalasta, nimiä ei vielä ole päätetty virallisesti, pohdin Wiski ja Konjakki, tai Ykä ja Musti. Ai mistä huomaa, että kotimatkalla oli autollinen väsynyttä porukkaa?

Olen yrittänyt viimeisen reilun parin kuukauden aikana ratsastaa Wikun kunnolla aina, kun kiipeän selkään. Jään hirvittävän helposti haaveilemaan tai vain liikuttamaan ponin. Tiedossahan on, että jos hevosta ei jumppaa ja ratsasta säännöllisesti läpi, ei se ainakaan siitä parane. Vihdoin Wiku alkaa tuntua taas hyvältä ratsastaa, se vastaa hyvin apuihin ja viitsii keskittyä. Talven aikana olen yrittänyt siirtyä kokonaan pois raipan ja kannusten käytöstä. Raipan kanssa ratsastin melkein aina, kisoissa sitä ei kuitenkaan saa käyttää, jolloin Wikusta tulee tahmea ja laahaa pohkeen takana. Kisoissa ilmeisesti jännitän niin paljon, että jaloista lähtee tunto, enkä siis pysty vaikuttamaan tarpeeksi. Aika hyvin pystyn jo menemään ilman, aina välillä tarvitaan raippaa tukena, jos en saa takajalkoja tarpeeksi aktiiviseksi. Nyt kun homma alkaa toimia, voin ottaa ne taas useammin käyttöön. En näe mitään järkeä turruttaa hevosta kannukselle, kannuksen pitäisi olla vain tapa saada apu perille pienemmällä liikkeellä. Eikä toimia tehokkaampana tapana potkia hevosta. 

Okei, vähän eksyttiin itse aiheesta. Tällä hetkellä isoin ongelma on ulkoavut ja pidätteet, tai lähinnä niiden puute. Niin pitkään, kun oikeasti keskityn, saan ulkoavut ja pidätteet läpi suht helposti. Etenkin volteilla korostuu, jos en keskity, lähdetään herkästi valumaan voltille. Takaosa karkaa, taivutus ei riitä ja tahti muuttuu. Olen työskennellyt viime viikon lähinnä kaarevilla, hakien hyvää rauhallista ja tahdikasta ravia, joka säilyy läpi koko kaarteen. Verkkailen rauhassa kevennelle, kaulan pitää olla mahdollisimman matalalla, niin että selkä ja takajalat tulevat hyvin mukana. Teen isoja kaaria vaatien pienen asetuksen, verkassa pääpaino on kuitenkin ravin tahdissa ja kaulan asennossa. 

Saatiin vihdoin rekka takaisin käyttöön, ja päästään vihdoin kisaamaan! Kilpailukalenteri on taas julkinen ja sinne on jo muutamat kisat laitettu. Kisoja ajattelen tehtäviksi on ohjautunut loivat kiemurat, meillä on edelleen sama ongelma, jossa Wiku lähtee syöksymään lävistäjälle ja karkaa avuilta. Tällöin siistin, tasaisen loivan ratsastamisesta tulee hankalaa. Tätä työstämään pyörittämällä voltteja kaaren sisään. Ensimmäiseen kaareen joutuu välillä tekemään useamman voltin, enne kuin ravin saa riittävän rauhalliseksi. Saan kiinnittää ihan kunnolla huomiota omaan istuntaa, jään tosi helposti roikkumaan sisäohjaan. Meidän meno paranee päivittäin, Wiku tulee entistä helpommin ja nopeammin avuille ja vastaa ulkoapuihin. Mä puolestaan en päästä Wikua lipeämään yhtä helposti kaarteisiin. Kun pakka alkaa olemaan kasassa noin perusasioiden osalta, alkaa niiden hiominen. Mukaan otetaan myös enemmän paloja radoilta, olen ilmoittautunut muutamaan heA luokkaan, joissa tulee vastaan haastavampia tehtäviä. Laukassa tulee enemmän tehtäviä, joita me saadaan treenata ihan urakalla.

Siitä päästäänkin laukkan, joka on toinen meidän isoimmista ongelmista. Tai oikeammin mun, poni nostaa kyllä välittömästi, kunhan itse teen oikein. En valmistele laukkaa tarpeeksi, vaan "pamautan vain jalat kiinni ja toivoin että se nostaa". Nostoja on myös tehty ihan huolella ja laukkasiirtymisiä yleensäkin. Tarkoitus on siis siirtyä kilpailemaan helppoa A:ta tällä kaudella, joista alkaa löytyä näitä laukasta seis ja vaihtoja yms. temppuja. Pidätteet pitää siis oikeasti saada kuntoon, jotta kyetään tekemään sujuvia siirtymisiä. Laukasta raviin alkaa olemaan, jo tosi hyviä ja tasaisia, kaulakaan ei enää nouse. Laukasta käyntiin tai seis taas ei meinaa onnistua, pystyn tekemään ehkä joka viidennen siirtymisen istunnalla. Nostot sama juttu, vaikka ne ovat jo paljon sujuvampia nyt, kuin pari viikkoa sitten.

Meidän kenttä on vihdoin sula! Tykkään mennä niin paljon mielummin kentällä. Vaikka tuo maneesi on ihana, enkä millään malttaisi siitä luopua, on hirvittävän ihanaa päästä ulos. Myös maastot alkavat olemaan kivassa kuosissa. Wikullahan ei ole kenkiä muutenkaan ja pahimmilla liukkailla lyötiin sille vain eteen kengät. Maastoilu on siis ollu meidän osalta jäissä. Käytiin ottamassa tuolla meidän suoralla ihan kunnun laukat, ekat kolme kierrosta ei poni meinannut pysyä pöksyissään. Annoin Wikun mennä juuri niin kovaa kuin tuntui ja jos vauhti hidastui pyysin lisää. Toinen oli ihan tärinöissään vielä neljännellä pätkällä, vaikka puhti olikin jo ihan lopussa. 

#34 Hevosmessut 2017

Hevosmessut tulevat taas! Me ollaan tulossa messuille lauantaina, kiinnostavaa ohjelmaa oli taas reippaasti koko päivälle ja osa menee ikävästi päällekkäin. Merkkasin itseäni eniten kiinnostavan ohjelman. Vähän täytyy kikkailla aikataulun kanssa, jotta ehdin katsomaan kaikkea. Aikasempina vuosina olen vain mennyt katselemaan, tänä vuonna aion olla pesusieni ja imeä kaiken jaossa olevan tiedon itseeni. Valmentautuminen ja treenaaminen on oleellinen osa mun arkea, haluan oppia enemmän ja paremmaksi siinä mitä teen. Myös hevosen ruokinta on alkanut kiinnostamaan enemmän, sitä näyttäisi olevan tarjolla.

Näitä random kuvia puhelimen kätköistä, paremman puutteessa

10.00- 10.30 Nuoren ratsuhevosen polku suomessa

10.30 - 11.15 Mikael Forsténin esteratsastusklinikka.

10.00-12.30 Ajatuksia ratsastuksenopettajille

11.00-11.30 Tavoitteellinen ja kokonaisvaltainen valmentautuminen ratsastuksesa


12.00-12.30 Satulansovituksen perusteet.

13.00-13.30 Tavoitteellinen treenaaminen ja apuvälineet.

13.00-14.00 Vastuullinen valmentautuminen - Marko Björs

13.30-14.00 Ruokinnan suunnittelun merkitys hevosen terveydelle

13.15 - 15.45 Hankkija estekilpailut


15.30-16.00 Paukkuliivi haastaa tavalliset turvaliivit

16.00-16.30 Ratsastussaappaidan valinta ja sovitus.

17.30-18.00 Lisäaineet hevosten rehuissa

Kaikkea tarpeellista ja vähemmän tarpeellista löytyy ostoslistalta. Ennen kaikkea menen hakemaan uudet laumanjäsenet, mutta materiaonnellisuus on myös tähtäimessä.

Uudet housut, lähinnä kotiin

2 paria suojia (neppari kiinnitys), meidän suojien reunat alkaa olemaan heikossa hapessa

Ohjat (poni), kaikki ohjat meinaa olla liian pitkiä esteillä, eivätkä nuo pinkit ole kovin miehekkäät..

Hanskat, HIHSistä ostin hanskat, vasen nimetön on jo kulunut melkein puhki.

Kannusremmit, haluaisin kaikkiin kannuksiin nahkaiset remmit

Sukkia, nekin tunnetusti ovat aina rikki tai parittomia.

Elän edelleen toivossa, että pääsisin lähtemään sunnuntaina kisoihin, silmissä kiiluu palkintona oleva lahjakortti. Nuorempana, kun Hessillä käytiin kisoissa, oli usein ruusukkeen lisäksi jokin esine tai lahjakortti. Ikävästi näyttää kuitenkin siltä, etten saa ponia paikalle. Olisin halunut mennä ainakin heA ja/tai K.N, mutta minkään ei mahda. Ehdin jo luvata itseni muutamalle kuvaajaksi, mikäli omalta suorituksiltani ennätän. Kaverille yritän lähteä kuitenkin lähteä hoitajaksi, jotta saisin edes hänen suorituksensa ja ekan luokan kuvattua. 

#33 Sneckin valmennuksessa

Päästiin launtaina 1.4 Zilpalle Jarin valmennukseen. Meille teki ihan super hyvää päästä hyppäämään jossakin muualla, kuin kotona. Päästiin vieläpä hyppäämään Hannan kassa ihan kahdestaan, meillä oli siis hyvin aikaa ja tilaa tehdä. Maneesi oli jaettu kahteen osaan, me verkattiin toisessa päädyssä, edellisen ryhmän vielä hypätessä. Toinen ryhmä lopetti ja me siirryttiin toiselle puolelle, mikä taas jännitti mua ihan hirveästi. Kisoissa ollaan aina otettu jotain ritoloita tähän päähän ja pelkäsin, ettei pystytä keskittymään lainkaan tehtävään. Pelko osoittautui turhaksi, joo kyllä Wiku vähän kyttäili, muttei lähtenyt juoksemaan alta ja pysyttiin keskittymään yllättävän hyvin.

Kyllä, vauvakin piirtäisi paremmin...

Aloitimme hyppäämisen tuolla 3b pystyllä, tultiin 3a ja 1a välistä. Mä lähdin vähän hyökkäämään ja varmistelemaan lähestymistä, jolloin tultiin vähän turhan lähelle. Ekan hypyn jälkeen rentouduin hiukan ja pystyin ratsastamaan rauhassa estettä kohden, jolloin hypyt lähtivät paranemaan. Päästän Wikun aina hiukan karkaamaan noissa pitkissä lähestymisissä ja tehtävissä yleensä. Oma jännitys näkyy ihan selkeästi läpi koko valmennuksen. Näkyi hyvin, että vaikka suurin paniikki on selätetty ja pystyin ratkaisemaan tilanteita, jään silti tuuppaamaan ja varmistamaan liian pitkään. Olen myös liian tottunut tuomaan Wikun liian lähelle estettä, kun poni lähtee hyppäämään optimaaliselta paikalta, sen tuntuu musta ihan hirvittävän isolta. Vaikka hypyyn on silloin helpompi mukautua, jään hiukan jälkeen. Tätä ongelmaa on työstetty molempien valmentajien kassa ja vihdoin se ei tunnu enää yhtä järkyttävältä ja uskallan päästää Wikun paremmin hyppyyn. Paljon on silti matkaa jäljellä.

Ensimmäinen tehtävä oli tuo kolmen pystyn linja. En osannut ratsastaa Wikua tarpeeksi lyhyeksi, säilyttäen silti hyvän laukan. Ekalle esteelle tultiin siis välillä hiukan turhan lähelle. Poni kuitenkin korjasi hienosti jalkansa seuraavistakin tehtävistä yli. Kammoan noita linjoja, pelkään että laukka joko hidastuu tai kiihtyy niin pajon, että ollaan ongelmissa viimeisellä esteellä. Olin siis tosi positiivisesti ylättynyt, kun sarja ei tuottanut mitään ihmeellistä ongelmaa. Hyvän tuntuman säilyttäminen oli tälläkin tehtävällä tosi hankalaa, jätän videoon äänet, jotta kuulette/kuulen, kuinka mulle saa koko ajan muistuttaa tuntuman säilyttämisestä. Tällä tehtävällä esteen nostaminen ei oikeastaan häirinnyt mua hirveästi, ehkä vähän sukellan sinne viimeiselle. 

Seuraavana oli lävistäjällä pysty okseri- linja. Okseri oli aluksi pystynä, jonka olla oli muuri palikat. Jännitin tätä ihan hirveästi. Onnistuin sössimään pari lähestymistä jolloin tuli kieltoja. Olin tosi ylpeä molemmista, poni ratkaisi fiksusti tilanteet ja  vaikka este oli sillekkin alkuun hiukan jännä, Wiku kuitenkin imi esteelle hyvin ja halusi hypätä sen. Lopulta mä taisin pelätä sitä enemmän, pystyin kuitenkin tulemaan esteelle joka kerran suht onnistuneesti, enkä tehnyt mitää ihan järkyttäviä mokia. Tykkään ihan hirmuisesti kuinka rauhallisena Jari pysyy, vaikka itse olisin käytännössä valmis purskahtamaan itkuun. Tehtiin muutama toisto ihan tällä pystylle, kunnes suurin jännitys lakkasi ja Wiku hyppäsi rennosti. Vähän ehti hirvittää, kun este nostettiin okseriksi, ekan hypyn jälkeen uskalsin taas rentoutua vähän. Hämmentää kuinka selvästi näkyi, kuinka jään tuuppaamaan kohti okseria. Toin pystylle hiukan huonosti, jolloin laukka jäi liian hitaaksi. Ei päästy okserille hyvään paikkaan ja Wiku kielsi. Eikun uudestaan ja hyvin läpi koko linjan, olin taas ihan valmis itkemään vähän. Osaksi jännityksestä, sekä helpotuksesta, mutta myös, koska Wiku ei epäröinyt hetkeäkään. 

Viimeiseksi tultiin kaareva pysty pysty- linja. Jälkimmäisen pystyn alla oli sateenkaaret, jälleen mä jännitin enemmän, kuin poni. En saanut ekalle pystylle varmaan ainuttakaan oikeasti hyvää lähestymistä, toiselle pystylle tuli ihan hyviä hyppyjä. Linja ei ollut ihan niin selkeä, kuin mitä oltaisiin haluttu. Valmennus sinällään ollut hirvittävän rankka, se kaikki jännittäminen väsyttää. Näin jälkeenpäin olen vain erittäin tyytyväinen, eikä mikään mikä videolla näkyy saa mua ahdistumaan. 

#32 Vähän kuulumisia

Kun vihdoin onnistut työntämään pois kolme suurinta stressin aiheuttaja, niin eikös niitä tule heti pari uutta ja yksi niistä palaa takaisin? Viimeiset reippaat kaksi viikkoa on taas painittu oman pään kanssa, se puoli musta josta en pidä sitten yhtään, on nostanut päätään.

Nyt tilanne on parempi, olen onnellisempi. Pystyn paremmin keskittymään olennaiseen, mikä tällä hetkellä on ratsastus, koulu ja kaverit, sekä ajokortti. Wiku on liikkunut tällä viikolla ihan super hyvin ja parantaa joka päivä, eilen edes laukan nostot eivät olleet mitenkään suuri ongelma. Harmillista kuinka paljon oma fiilis vaikuttaa tekemiseen. Olen saamassa jopa haluni kilpailla takaisin, se oli myös monta viikkoa hukassa. Ollaan äidin kanssa puhuttu, että tehtäisiin ihan kunnollinen valmennus suunnitelma kesällä. Alustavasti ollaan sovittu, että mentäisiin lauantaina Sneckin valmennukseen luultavasti Zilpalle. Se nyt on kuitenkin vähän työn alla, olisi kuitenkin kiva päästä taas melkein kuukauden tauon jälkeen.

Olen vihdoin päässyt aloittamaan myös ajokortin hankkimisen. Isä sai opetusluvat ja päästään kunnolla harjoittelemaan. Ajettiin auto toiselle kentälle, jota olen viimeiset pari päivää käynyt ajamassa ympäri ja opetellut liikkeelle lähtöjä ja peruuttamista. 

Seuraava suunnitelma oli pistää puomit yms. johonkin reunaan ja peruuttaa niiden väliin/taskuparkkeerata. Kunhan tiet sulaa, lähdetään ensin noille metsäteille ajelemaan ja kun se alkaa sujua, siirrytään yleisemmille teille. Jännitän jo valmiiksi ihan hirveästi, siksi haluan aloittaa jossain, missä en ensimmäisenä aja yhdenkään mummon päältä.

Ei en snäppää ajaessa, auton pitäminen reitillä on tarpeeksi suuri haaste.

Ikäviä uutisia on enemmänkin, Nasu ja Nipsu jouduttiin tiistaina lopettamaan. Nipsun lopetus oli jo suunniteltu jatkuvan silmätulehduksen ja luultavimmin kasvaimen takia. Nasun kunto huononi sunnuntaina ja maanantaina se sai isompia kramppeja. Tehtiin siis raskas päätös ja päästettiin heidän paremmille juustomaille. Nöösi on nyt siis yksin sen aikaa, että ehditään hakemaan uudet kaverit Tampereelta. Siitä tulee pian ylisosiaalinen, kun vietän sen kanssa lähes kaiken vapaa-aikani. Nöösi oli käpertynyt vilttini sisälle nukkumaan, mun lukiessa kirjaa. Sitä herätellessäni sain komean haukotuksen, tumman värinsä ansiosta se näytti aivan lepakolta. Niimpä ristin sen Lepa Lepakoksi.. Taisin olla väsynyt!

Näin joskus videon jossa ponia rapsutettiin talikolla, pitihän sitä testata. Toimii!

Mulla on "uusi" projekti, Ilo. Ilo on mulle ennestään tuttu, sisäänratsastin sen n. 4-vuotta sitten ja sen jälkeen muutaman kerran sitä käynyt katsomassa ja ratsastamassa. Siinä on aina ollut sitä jotakin, mistä mä tykkään ihan hurjasti. Sen kanssa on nyt hiljalleen alettu tekemään töitä, aika rauhassa kuitenkin. Lähinnä koska mulla ei ole aikaa joka päivä, mutta myös Ilon pitkän äitiysloman takia. Pitkän ravurin taustan vuoksi Ilolla ei ole laukattu, alkuun laukka oli ihan tosi hankala edes saada ulos. Pari viikkoa siihen meni ja nyt laukka nousee molempiiin suuntiin, se jopa haluua laukata, mikä on tosi kivaa. Muutaman kerran ollaan käyty maastossa, hirveän kiva hevonen, ei säpsy tai pölhöile mitään ja mun kokemuksella epätyypillinen. Annoin sen avata paikkoja kunnolla ja päästin sen juoksemaan omaa vauhtiaan. Yleensä tällä kohtaa hevoset saa hepulin ja saat olla valppaana, että pysyt satulassa ja saat jarrut toimimaan ajoissa. Ilon ei, se ravasi kyllä reippaasti, mutta oli koko ajan ihan super pehmeästi kädellä ja tuli heti pyydettäessä takaisin. Ilo on nostanut mun itseluottamusta ihan hirveästi, se on muituttanut mua, että mä ihan tiedän mitä oon tekemässä ja mä osaan tän homman. Aina oppii tietenkin uutta, enkä koskaan tule olemaan ihan valmis, mutta osaaminen alkaa olemaan ihan vakaalla pohjalla noiden rempattavien kanssa.

Kevät tulee ja tarhojen siivoaminen alkaa kunnolla. Wikun halusi kovasti olla avuksi.

Hevosmessutkin lähestyvät. Olen vuorotellen ollut ihan täpinöissäni niistä ja sitten masentunut siitä rahan määrästä, jota tulen sinne tänäkin vuonna jättämään. Niistä on kuitenkin tulossa toivottavasti oma postaus mua kiinnostavan ohjelman ja ostoslistan kera. Olen koko talven yrtittänyt koota kilpailukalenterin kasaan viimekaudelta. Se ei yrityksestä huolimatta etene. Laitan sen takaisin näkyviin, kunhan saadaan jotain suunnitelmia kisoista tehtyä. Ylös on siis tulossa näkyviin tulevat kisat ja luokat, sekä myöhemmin aina tulokset. 

#31 Jalustimet vertailussa

Olen pitkään halunnut kirjoittaa tämän postauksen. Mulla on kolmet vähän "erillaiset" jalustimet, ihan noiden perinteisie lisäksi. Kun Jinnit ja Fj alkoi nousta suosioon, kiinnostuin itsekkin niistä. Molemmat maksa kuitenkin aika paljon, jonka takia molempien hankinta jäi. Leveä pohjaiset jalustimet oli kuitenkin saatava. Materiaonnellisuus tai jotain :D Viime kesänä sain kuitenkin itselleni myös fj jalustimet. Kerron omat kokemukseni jalustimista, sekä plussat ja miinukset


Aloitetaan näistä ns. raastinraudoista. Meiltä löytyy näitä kahdet, molemmat mustana. Hintaa näillä oli 40e parilta. Oon tykännyt näistä ehkä eniten, jalustimet ovat tukevat ja pito on loistavaa. Kouluratsastajana ehdotonta plussaa on myös, että näitä saa käyttää kisoissa. Ainoa ärsyttävä juttu näissä on, että hiekka tarttuu jalustimeen ja niistä tulee liukkaat. Säännöllisellä puhdistamisella ei tätäkään ongelmaa ole. Hiukan ärsyttää maalin kuluminen pohjista, mutta loppupeleissä sillä ei ole mulle suurta merkistystä.





+ Pito
+Saa kilpailla kaikissa lajeissa
+ Leveä pohja antaa jalalle paremman tuen
+ Erivärejä
- Väri kuluu pohjasta
- Puhdistaminen, jotta pito säilyy

Feeling stirrup oli mun viimeisin hankinta. Selvitin hiukan onko aidoilla jinneillä ja muilla vastaavilla hirveää eroa. Lopputulokseen että on ja ei, mutta jinnejä en osta(On niillä enemmän eroja, kuin annettiin ymmärtää). Pongasin nämä sitten kirppikseltä ja maksoin näistä käyttämättöminä 45e (liikkeessä silloin 60e). Nämä on ihan kivat, mutta noiden raastinten ja fj jälkeen pito on olematon. Jalustimissa on kauttaaltaan harmaa maali, putsaan ne metalliharjalla aina käytön jälkeen jolloin maali irtoaa piikeistä. Mitä enemmän maalia lähtee sen paremmin ne pitävät. Olen hypännyt näillä nyt muutaman valmennuksen, jalustimet tuntee paremmin ja tykkään että ne ovat painonsa takia tukevammat jalkaan, kuin nuo mun freejumpit. Pohjista kuuluva kilinä kuitenkin repii mun ja valmentajan hermoja. Annoin ne iskälle fiksattavaksi, josko saataisiin vielä käyttöön.

+ Ulkonäkö
+ Sopivan painavat
- Pito (tottumisesta kiinni)
- Kilisevät, jos pohjassa ruuvit löystyneet




Freejump Lite Äiti oli Ypäjällä katsomassa kisoja ja mukaan tarttui painorajattomat mustat fj litet. Hintaa näillä on vähän suolainen 169e. Halusin nämä merkin ja ulkonäön lisäksi, koska näiden on sanottu auttavan polviin. Mulla on polvissa pientä häikkää ja hyppääminen välillä kipeyttää niitä. En huomannut suurtakaan eroa missään vaihtaessani näihin. Nyt kun olen hypännyt noilla feelingin jalustimilla, voin väittää että kyllä ne jotain auttavat. Polvet eivät olleet juurikaan kipeät hyppäämisen jälkeen kun käytössä oli freejumpit. Näissä on hyvä pito ja helpoimmat pitää puhtaana. Nastat eivät ole kuluneet juurikaan, vaikka käytössä ovatkin. Jalustimet on mulle kuitenkin aavistuksen liian pienet, jonka takia myin ne. Jos mietit ostavasi ja pohdit kummat otat, siro 39 saapas ja varmaan johonkin 70kg menee näillä ihan loistavasti.


+ Pito
+ Pinssit, muuten mustiin jalustimiin saa mukavasti väriä
+ Tunnet itsesi heti vähän paremmaksi
+Auttaa jalan parempaan asentoon, jolloin polvet eivät kipeydy
- Minulle vähän turhan kevyet
- Kaikki tuomarit eivät anna kilpailla koulua

Voittajaksi näistä kolmesta selviytyy siis raastinraudat hyvän hinta/laadun, ominaisuuksien ja hinnan takia. jos rahasta ei ole kiinni sun jalustinten hankinta, voin suositella noita freejumppeja.

Onko sulle jalustimella väliä? Mitkä ovat omat suosikit?

#30 Mietteitä pelosta

Meillä on kaverin ja äidin kanssa ollut taas melko paljon puhetta pelosta. Lähinnä hevosiin liittyvissä tilanteissa. Mulle on sattunut ja tapahtunut hevosten kanssa verrattaen paljon, On testattu kaikkea päälle kaatumisesta rodeoihin. Välillä oikein ihmetyttää kuinka pienillä vammoilla on selvitty. Pahin tapaturma oli viime syksynä, kun ranteeni jouduttiin paketoimaan. Pahin pelkotila on kuitenkin jäänyt vain esteille. En tosin vieläkään mielelläni kiipeä huvikseen pystyyn hyppivän hevosen selkään tai mene hevosen kanssa veteen.

Mikä mua sitten esteillä pelottaa? Mä en vieläkään osaa oikeen yhdistää sitä mihinkään ihan tiettyyn asiaan, joka pelottaisi eniten. Luulen sen kuitenkin olevan pelko tippumisesta ja erityisesti esteen päälle. Pelkään myös, että menemme esteen sekaan ja poni rikkoo jalkansa. Molemmat ovat mahdollisia tapahtumia, mutta niiden jännittäminen tekee siitä hyvin mahdollista. Jännittäessäni häiritsen hevosen hyppyä ja pahimmillaan estän sitä kokonaan hyppäämästä kunnolla, jolloin riskit kasvaa.

Mun jännitystä on tosiaan purettu noin vuoden verran, vaikka tilanne on nyt voiton puolella on matkaa silti jäljellä. Mulle avainsanoja ovat olleet luotettava valmentaja, äiti ja toistot. Ilman Hannaa ja myös äitiä, en välttämättä hyppäisi vieläkään mitään 60cm isompaa ja sukeltaisin edelleen tai yrittäisin nostaa hevosen esteen yli. Hanna on kärsivällisesti hyppyyttänyt meitä ja vienyt eteenpäin, välillä otettiin takapakkia ja aloitettiin alusta. Haluan suoraa palautetta ja mä saan sitä. Voin aina kertoa fiilikset ja keskustella niistä, mikä on tosi kivaa. Tehtäviä muokataan tarpeen vaatiessa sopivammaksi, mikä oli alussa tosi tärkeää mulle. Kun pelko löi päälle tehtiin tehtävästä helpompi, eikä mulla ollut aikaa jäädä pelkäämään. Välillä tehtiiin täysin samoja tehtäviä, kuin edellisessäkin valmennuksessa jolloin saatiin paljon saman toistoa. Yleensä kun olis selvinnyt jostakin pelottavasta tehtävästä 2-3 kertaa ongelmitta, se lakkasi pelottamasta niin vietävästi. Kesän lopulla treenit pystyttiin lopettamaan siten, että viimeisen radan tehtävät olivat 80cm tuntumassa. Kisoissa päästiin hyppäämään ihan ok 60cm rata.

Missä mennään nyt? Edetään edelleen aika rauhassa, vaikka esteet nostetaankin nopeammin 80cm ja yli. Pystytään tekemään jo ihan tehtäviä tuossa 80-90cm korkeudessa. Parhaina päivinä en jännitä juuri ollenkaan koko valmennuksen aikana. Edelleen kun esteitä nostetaan ainakin ensimmäinen hyppy jännittää, se ei kuitenkaan vaikuta niin suuresti mun suorittamiseen. Istunta on parantunut, joskaan se ei vieläkään ole hyvä. Käsi pysyy paremmin oikealla paikalla, enkä hypyssä heitä hevoselle ohjia, tai jää nostamaan hevosta. Myös jalat löytää nykyään paikkansa paremmin, viekäkin ne vähän kääntyy liikaa nilkasta ja polvesta ulos. Wikulla on kapea runko, mikä osaltaan vaikuttaa jalan asentoon, mutta silti. Keskivartalo vaatisi paljon enemmän voimaa, mutten jää enää makoilemaan kaulalle niin vahvasti ja pääsen nopeammin ylös hypyn jälkeen. Silti jännittyessäni vanhat ongelmat tulevat vähän esiin.

Valmennuksen merkitys? Löydettiin esteille toinenkin valmentaja, Jari Sneck. Hanna kanssa treenataan viikottain ja Snecin kassa n. kahden viikon välein. Dahlin Lissua nähdään harmillisen vähän nyt, kun koulu taas alkoi. Kesä on onneksi pian tulossa, joka antaa hiukan pelivaraa. Jaksan hehkuttaa ärsyttävyyteen asti, kuinka hyvät valmentajat olen itselleni saanut! Hyvä valmennus ja tukiverkosto on tosi tärkeää ihan kaikessa, mutta etenkin, kun käsitellään pelkoa. Mun mielestä hyvä valmentaja ja tukiverkosto auttaa ja tukee aina tarvittaessa, mutta myös pitää huolen, että mä ymmärrän tai en tee virheitä asioissa, joita en vielä näe. Monesti huonosti menneen suorituksen jälkeen tarvitsen jonkun, joka muistuttaa miettimään myös sitä kaikkea hyvää. Hyvältä valmentajalta saa myös aina rakentavaa palautetta, eikä sen välttämättä tarvitse olla positiivista. Siitä ei saisi ottaa nokkiinsa, vaan miettiä asiaa, usein siinä aina lopulta piilee jokin pointti.



Onko sulla pelkoja hevosten kanssa? Miten olet saanut pelon pois? 

#29 Se on itsestä kii

Jossei postauksia muutenkaan tule liikaa, niin nyt tulee vielä vähemmän. Rotat saivat mun läppärin johdon hampaisiinsa ja sehän oli sen johdon loppu... Metsästän parhaillaan uutta johtoa, siihen asti olen  ilman omaa läppäriäni. Olisihan mulla koneita käytössä, mutta rakastan tuota omaani vähän liikaa.

Käy läpi pientä kriisiä, täytän ihan kohta 18?! Minä 18, ei uskoisi.. En tunne itseäni yhtään aikuiseksi, enkä todellakaan valmiiksi kaikkeen tähän. Kaikki ajokortista lätien, koulusta valmistumiseen ahdistaa. Olen järkyttävä stressi hirviö, viime yönkin kulutin lähinnä miettien mistä  haen töitä, mistä Wikulle tallipaikka ja millä ihmeellä elätän itseni. Omilleen muutto ei ole edes ajakohtaista vielä vuoteen ja senkin jälkeen olisi tarkoitus lähteä Saksaan, missä taas ei päde nykyiset laskelmat. Ressaan kaikkea ja koko ajan, joulun jälkeen oli ihana muutaman viikon jakso ilman suurempaa murhetta. Koulu on kuitenkin taas kunnolla polkaistu käyntiin ja opettajat yrittävät hukuttaa meidät tehtäviin. R.I.P sterssitön elämä ja tervetuloa aikuisuus!



Tässä elämässä kaikki on kuitenkin pitkälti omasta asenteesta kiinni. Alkutalvi oli mulle tosi raskas, enkä halua sitä fiilistä enää. Kevät on onneksi alkamassa, mä olen niin kevään lapsi ettei kukaan. Kevään myötä yritän stressata vähemmän, mutta saada silti hommat tehtyä. Tässä mulla on vähän tekemistä, joko stressaan hirveästi tai sivuutan kaiken. Positiivisempaa asennetta yritä löytää itseeni. Mitään yltiö iloista ja positiivista musta ei ikinä saa, mutta jos edes vähän. Jos päätät että päivä on surkea sitä se myös on, kyllä mä sen tiedän. On vain paljon helpompi jäädä siihen murjottamaan, kuin keksiä päivästä jotain hyvää. Tai vielä vaikeampi tehdä päivästä hyvä, vaikka kuinka ärsyttäis.



Hevosten kanssa pätee ihan sama homma. Wiku tosin liikkuvat nyt niin hyvin, että se itsessään innostaa ratsastamaan, vaikka enne treeniä ei fiilistä löytyisikkään. Nappikin alkaa hiljalleen toimia myös mun kanssa, nyt kun ollaan päästy tekemään. Tinttu sen sijaan tuottaa suurta murhetta mulle, en luota itseeni enää yhtään sen kanssa. Mikä on sinällään ärsyttää, kun se ei edes ole tehnyt mitään typerää. Viime torstaina otettiin testiin klikkeri, Tinttu pääsi hyvin juoneen kiinni. Tykkään käyttää klikkeriä ja se onkin aina temppuja opettaessa kovalla käytöllä. Mulle se on kaikkein helpoin, ainoa mihin pitää keskittyä on hevonen ja sen liikkeet. Eikä oikeastaan ole aikaa miettiä mitään muuta. Voi luoda sellaisen mukavan kuplan vain itselleen ja hevoselle.

#28 On rikki jarruputki ja tukivarret aivan lahot

Meillä on ollut paljon puhetta pelosta koulussa psykologia tunneilla, sekä kotona äidin ja kaverin kanssa. Siitä on tulossa ihan oma postaus, kunhan saan sen itseäni miellyttävään muotoon. Mun kirjoittamisen suurin ongelma on nyt, etten ole tyytyväinen tekstiini. Tykkäisin kyllä kirjoittaa, mutta en saa tekstiä ikinä julkaistavaan muotoon. Otan siis uuden lähestymistavan ja kirjoitan vain, vaikkei jälki itseäni tyydytäkkään. Josko se sillä alkaisi hiljalleen muovautua itsestään. Pyydän myös kuvattomuutta anteeksi, puhelimella tulee joitain kuvia räpsittyä, mutta ratsastuksia en saa ketään kuvaamaan. Ja vaikka saisinkin kukaan ei osaa kameran asetuksia säätää niin, että niistä saisi mitään selvää..

Palataan kuitenkin keskiviikon estetunnille, joka ei sitten mennyt meidän osalta kauhean hyvin. Verkattiin ohjatusti tekemällä siirtymisiä, välillä ne tuli ihan hyvin tai sitten otin liikaa kädellä. Ei päästy tekemään meille sopivaa verkkaa laukassa, joka lisäsi tehokkaasti kierroksia. Viime estevalmennuksessa oli liikaa vauhtia nivelellä, joten vaihdoin olymppiat takaisin. Jään helposti pitämään liikaa, kun ponilla kierrokset lisääntyy, vaikka muuten pyrin mahdollisimman pehmeään käteen en saanut niitä rentoutumaan kunnolla. Se aiheutti meille ongelmia etenkin ravipuomeilla.

Nopea hahmotelma!

C päädyssä siirryttiin raviin, tultiin ravissa puomit keskeltä. L päädystä nostettiin laukka, ensin kaarevat puomit - kavaletti - puomit uudelleen ja ympyrältä tullessa takaisin raviin. Josta takaisin puomeille, sama tehtiin toiseenkin suuntaan ja loppuun lisättiin myöhemmin puomi-pysty.

Puomeille ei tultu kertaakaan rauhallisesti, vaan päästin Wikun aina karkaamaan. Eikä päästy kyllä muillekkaan tehtäville rauhallisessa ja tasaisessa tempossa. Mulle on jotenkin tosi vaikeaa keskittyä tunneilla ja ratsastaa kunnolla, jään typerästi haahuilemaan. Parhaita hetkihän nuo olisi keskittyä työstämään hevosta paremmaksi, kuin valmennuksissa, joissa tehtävät ovat erillailla haastavia. Mulle tuotti ongelmia ratsastaa istunnalla, jalat eivät pysyneet kiinni, eivätkä ainakaan kääntäneet. Käsi oli liian kova ja jäin helposti vetämään pidätteiden sijaan. Lopulta tuntu loppui ja mun hermot oli aika kireällä siinä vaiheessa. Hyppäsin alas ja vaihdoin ohjat olymmpioiden siihen suurimpaan renkaaseen, eli käytännössä niveleksi.  Onneksi se oli päivän viimeine tunti, jolloin mulle jäi koko maneesi omaan käyttöön. 

Tein hetken laukkaa, yrittäen itse istua mahdollosimman tiiviisti jalka kiinni. Tein ympyröitä, joilla pyrin kääntämään  mahdollisimman paljon jalalla ja hidastamaan istunnalla. Kun avut alkoivat menemään läpi siirryin puomeille. Keskityin pelkästään kääntämiseen ja hitaaseen laukkaan. Ensin vauhti kiihtyi heti puomeille käännettäessä, muutaman toiston jälkeen Wiku alkoi vihdoin kuunella mun apuja. Lisäsin myös kavaletin mukaan kuvioon, jälleen vauhti kiihtyi, mutta tuli kuitenkin nopeasti takaisin. Muutama hyvä peräkkäin ja vaihdoin suuntaa. Löysin itseni koko ajan kääntämässä kädellä tai kaahailemasta. Aina kun sain itseni istumaan rauhassa ja tasaisesti, myös Wiku rauhoittui ja suoritti tehtävän hyvin. 

Lisäsin myös puomi-pysty tehtävän mukaan. Tässä murhetta tuotti pitkä suora ennen tehtävää, en osannut heti alkuun istua määrätietoisesti heti kulmassa. Jäin vähän itse myös työntämään estettä kohti, jolla oli siis korkeutta hurjat 30-40cm. Muutaman yrityksen jälkeen saatiin sillekkin ihan hyvä lähestyminen johon oli tarkoitus lopettaa. Valmentaja tuli maneesiin oman hevosensa kanssa, jolloin näytin hänelle vielä kuinka homma parani. Vieläkin oli vähän hankaluuksia, mutta meni paljon paremmin kuin koko virallisen tunnin aikana. 

Menin seuraavat kaksi päivää estesatulalla ja tehden paljon siirtymisiä, sekä ympyröitä tai voltteja. Jari luennollaan huomautti kuinka satula vaikuttaa ratsastajan asentoon. Tottahan se on este- ja koulusatulathan ovat ihan eri mallisia, pelkästään jalustimissa on mulla kolmen reijän ero. Sunnuntaina pidin vapaan, kun olin itse kaverini luona istumassa iltaa. Maanantaina työskennellään vähän lisää kavaleteilla ja loppuviikosta yritetään sopia valmennus.

 Toiveita postauksista otetaan ilolla vastaan! 

#27 Olen onnellinen

Pitkästä aikaa mä oikeasti olen sitä, onnellinen. On niin ihanaa, kun voin hetkeksi rentoutua ja keskittyä olennaiseen! Viikonloppuna ratkesi kaksi isointa ongelmaa ja ahdistuksen tuojaa. Lauantaina Lissun valkussa olin poikkeuksellisesti eri ratsukon kanssa tunnilla, kun yleensä ratsastan äidin kanssa. Mun onneksi vaikka meillä oli tosi erityyppiset hevoset, meidän ongelma oli sama. Piti saada kaulat alas, hidas tahti, niin että hevonen kulki selkä ylhäällä rennosti. Normaalisti ei työstetä tuota noin paljon ja perusteellisesti, nähtävästi juuri sitä me kaivatiin. Saatiin vihdoin palaset loksahtamaan paikoilleen! Wiku on ollu ihan super ratsastaa sen jälkeen. Maanantaina löytyivät jopa toimivat ulkoavut, niin kauan kadoksissa olleet sellaiset.

Toinen asia on mun raportti työssäopista, sitä kirjoittaessa se kaikki ahdistus ja kurja olo, mikä mulla oli lähes koko TOPIn ajan palasi takaisin. Päädyin kirjoittamaan siitä yli sivun mittaisen vuodatuksen. Sen jälkeen olo oli tosi helpottunut, sain purettua ahdistukseni paperille ja pystyin viimein päästämään siitä irti. Olen mulle tosi epätyypilliseen tapaan hyvällä tuulella koko ajan. Vaikka viimeisen 3kk aikana on tapahtunut paljon hyvääkin, se hyvä fiilis ei ole kestänyt näin pitkään. 

Kouluun oli lopulta jopa melkein kiva palata, huomasin kuinka ikävä mulla on ollut noita tyyppejä <3 Mulla on mukavasti koulua n. 8-14 melkein joka päivä, eli mun ei tarvitse odotella turhaan! Pääsen silti kotiin ensimmäisellä busilla, jolloin mulle jää päivään vielä monta tuntia aikaa. Reippaana maanantaista huolimatta kiipesin myös Pällin selkään. Pälli liikkui tosi kivasti ja oli ihan mukavasti töissä mun kanssa, vaikkei vieläkään tehdä muuta kuin kävellään. Sen selkään kun nousee on olo, kuin viimeinkin pääsisi kotiin. Mulla oli ihan hirveä hinku ottaa ravia ja ratsastaa kunolla, mutta koska se ei ole millään tasolla järkevää se sai jäädä. Hiljalleen voidaan työskennellä myös ravissa, mutta en halua riskeerata mitään. Hyvä fiilis jatkui koko maanantain, eikä se vieläkään ole hälvennyt. Olen vain hirvittävän onnellinen juuri nyt!

Milloin sä oot viimeks ollu onnellinen?