sunnuntai 10. helmikuuta 2019

#65 Eläinlääkäriä ja headshaking

Vihdoin saatiin vastauksia, vaikkei uutiset niin kovin iloisia olleetkaan. Eläinlääkäri kävi viime viikolla ja katsoi Niiskun. Tarkoitus oli katsoa vain torahampaat, voisiko ongelmat johtua niiden tulehtumisesta.



Niiskun kanssa on siis ollut ongelmana jatkuva pään viskominen, kuolaimettomilla se on vähäisempää, mutta jatkunut edelleen. Ajateltiin että ongelma voisi olla niskassa, vanhan vamman takia, osittain kipukäytöstä osittain opittu tapa. Aikaisemmin syksyllä meillä kävi Susanna katsomassa Niiskua, aloitettiin maastakäsin jumppaaminen ja uudelleen satulaan kouluttaminen.

Saatiin diagnoosi, Head Shaking. Se selittikin kertaheitolla jotakuinkin kaikki ongelmat päänheittelystä takajalkojen turvotteluun. Kyseinen sairaus on ennestään mulle hyvin vieras. Monen tunnin googlaamisen jälkeen lähti tilaukseen päähuppu ja turpaverkko. Kävin läpi kaikki mahdolliset versiot varusteista joista  voi olla apua. Sairaus aiheuttaa hermosärkyä, joka voi aktivoitua vaikka tuulesta tai auringosta. Huppu ja verkko saapui maanantaina, ja pääsivät testiin tiistaina. N on ollut todella vähäisellä liikutuksella muutaman kuukauden. Aloitettaan siis ihan rauhassa, hölkkäilemällä ja jumppataan sen mukaan, kun pystytään.


Tältä meidän varustus näyttää tällä hetkellä


Tiistaina testattiin huppua kuolaimettomien kanssa, muutos oli aika iso. Saatiin suht. rauhassa hölkötellä, vaikka otin vähän enemmänkin tuntumaa. Lopussa otettiin turpaverkko pois ja pään viskominen alkoi välittömästi. Se on siis ainakin jäämässä käyttöön. Tallissa sovittelin kuolaimia ja päädyin suoraan muovikuolaimeen, sen kanssa Niisku vaikutti tyytyväiseltä. Otetaan se ensikerralla testiin ja katsotaan kuinka käy. Hankalaksi tämän sairauden kanssa elämisen tekee, se että kaikki kipua aiheuttavat tekiät on suljettava pois kokeilemalla. On ilmeisesti hyvin yksilöllistä mikä toimii. Jollekkin toimii pelkkä korvahuppu ja toista pitää tarhata yöisin, ja ratsastaa kaikki härpäkkeet päässä, sikäli kun se on edes mahdollista. Niisku on onneksi oireeton tarhassa, jolloin astuttaminen on yksi mahdollisuus, kun kysessä on laadukas tamma.

Toivon että löydetään meille toimiva ratkaisu, mutta jos  Niiskua ei saada kivuttomaksi pitää miettiä astuttamista tai lopettamista. Kipeää hevosta ei lähdetä kiusaamaan, vaan päätetään mikä on reiluin ratkaisu. Toivotaan kuitenkin parasta, että päästää ratsastuksessa hevosen kapasiteettiin käsiksi.





tiistai 29. tammikuuta 2019

#64 Ypäjällä ja uusia tuttavuuksia

Heissan, pitkästä aikaa! Vuosi on vaihtunut, uudet kujeet ja sitä rataa. Ei oikeastaan, mutta tänä vuonna otan vähän enemmän aikaa itselleni ja opettelen kuuntelemaan omiakin tarpeita.

Niiskun kanssa treenejä

Hevosille kuuluu ihan hyvää. Wiku oli oma pirteä itsensä ja Niisku voi hiukan lihavasti. Niiskun kanssa ollaan viimeiset 2kk tehty tosiaan vain maasta, jouksutettu, jumpattu, käyty kävelylenkeillä ja rakennuttu luottamusta käytävällä ja selkään nousussa. Ollaan edetty aika hitaasti, viimeksi laitoin ekan kerran suitset päähän. Pääsin selkään ja kävelemään kokonaisen kierroksen ilman jännittymistä! 

Meille on muuttanut possu <3 

Koulun osalta mun kevät on aika kiireinen, tuun olemaan ypäjällä 2-3vk/kk. Kilometrejä ratin takana siunaantuu kiitettävästi.. Koululla oltiin viime viikolla ja kerrankin oli ohjelmaa. Tiistaina oli vain muutama tunti teoriaa, lähdin tuntien jälkeen Turkua kohden, jossa olin yötä. Kävin katsomassa ja ratsastamassa läpi Sallin, joka oli mulla 2kk ratsutettavana. Tamma oli toisena päivänä (ke) ihan super kiva ratsastaa, vaikkakin tosi eneginen. Sallin kanssa on kiva tehdä, se tekee mielellään töitä ja todella pehmeä suusta, vaikka on vielä nuori ja lihakset vasta tulossa. Pääsin myös tallin omistajan hevosen selkään. Super siistiä päästä ratsasmaan korkealle koulutettua hevosta, heti kun itse istut oikein toimii hevonen, kuin unelma. Huomasi kyllä, kuinka huonossa kunnossa on itse, kaiken tän sairaslomailun jäljiltä. 

Salli <3


Keskiviikkona ratsastin aamulla Sallin ja omistajan hevosen, jonka jälkeen suuntasi takaisin koululle. Pidettiin taas noin tunnin verran teoriaa, jossa käytiin läpi seuraavan tunnin opetusharjoitusten aiheet. Jonka jälkeen siiryttiin maneesille pitämään itse harjoitukset. Maneesi jaettiin puoliksi ja meidät kahteen 2 ja 3henkilön ryhmiin. Mun puolella aiheet oli peruutus ja mulla etuosa käännös. Molemmilla oli aikaa n. 15-20min käydä läpi tehtävä ja teettää se. Toisen ratsukon kanssa saatiin homma hyvin käyntiin ja pääsin korjaamaan, kaikkineen tosi tyytyväinen tähän. Toisella ratsukolla oli enemmän haasteita ja aika meni lähinnä siihen että saatiin hevonen kulkemaan rauhassa kulmista läpi ja edes liikkumaan rennosti. 

Ongelmatilanteiden ratkaisu koululla on tosi ahdistavaa, en tunne hevosia, enkä ratsastajia. Tekee mieli korjata, muttei tiedä kuinka uskaltaa ja saa sanoa. Oon todella tarkka istunnasta ja jään korjaamaan herkästi vain sitä. Kun oikeastaan mun pitäisi keskittyä opettamaan ja vahtimaan hyviä ja oikeita teitä. No ehkä se siitä harjaantuu, kun on pakko oppia. 



Tuntien jälkeen jäätiin seuraamaan kenttävalmennuksia. Katsomosta linjat näytti todella hurjilta, mutta sielä ne paineli menemään. Saan kyllä nostaa hattua, itsehän en pystyisi, etenkään jos alla on räjähtävä ruutitynnyri. Illalla meillä oli vielä ihan ratsastuskoulun tuntien seurantaa.



Torstaina oli lääkintää, juteltiin lääkkeistä ja varoajoista. Mielenkiintoista ja mä tykkään! Iltapäivästä viekä kuljetuslupa teoriaa ja koe, joka meni heittämällä läpi! On sekin sitten pois päiväjärjestyksestä. Ennen kotiin lähtöä kävin vielä testaamassa luokkakaverin hevosta, jos ottaisin sen lainaan, ettei tarvitsis omien kanssa ajaa melkein kolmea tuntia suuntaansa, ihan joka viikko. 





maanantai 12. marraskuuta 2018

#63 Viisi vuotta

Launtaina oltiin kauden vikoissa kisoissa, mentiin heA A-merkin kouluohjelma. Siitä kuitenkin tulossa oma postaus, kun saadaan kuvia.

Ratoja katsellessa, kun odotettiin omaa vuoroa tuli puheeksi Wikun ikä. Se on täyttää 10.! Yhteistä taivalta on siis takana viisi vuotta, en tiedä mihi tämä aika on mennyt. Vuosiin on mahtunut niin paljon tunteita ilosta turhautumiseen. Tulessaan poni otti kunnon ritoiloita ja uukkareita, heittäen selästä niin minut, kuin siskoni useampaankin kertaan. Silloin ei uskonut, että tuosta elukasta tulisi koskaan hevosta.




Muistettaan ikuisesti eräs talvirieha johon poni pakattiin myös mukaan. Ottaessani Wikua pois rekasta se riehkasi potkaisten mua ihan kunnolla reiteen. Se ei meinannut pysyä mulla ollenkaan käsissä, jolloin äiti joutui pitelemään sitä koko reissun. On koettu myös useammat kisat sen kanssa, joissa kukkapuskat tai joku ääni on aiheuttanut melkoisia loikkia ja sinkoiluja. Nykyään se on kisapaikoilla kelpo kaveri vaikka häverikkiä olisikin. Muistan myös, kun kerran maneesin päädyssä oli jotakin todella pelottavaa. Poni poistui 90 asteen kulmassa alta singoten maneesin ovea kohti, kävi tuuri ja sain sen käännettyä seinälle ennen ovea. Maastossa on tottakai otettu myös hallittomat lähdöt muutamaan kertaan, muistan turhan elävästi kuinka takaa kuuluu huuto, "älä anna sen kääntyä?!"





Tuollaisista ongelmista on onneksi päästy yli, edelleen se saattaa spuukailla kukkasia yms. hirviöitä, mutta enää sen kanssa ei tarvitse pelätä. Ollaan päästy siitä kaula rullalla kipittävästä ponista, mukavaan ratsuun, jonka kanssa voi harrastaa laadukkaasti kaikkea, johon ratsastajalla riittää kantti. Olen itse päässyt kehittymään niin monella tavalla tuon hevosen kanssa, etten voi olla muuta kuin kiitollinen kaikesta.

Ulkopuolisilta on ponista tullut paljonkin kommentia, enimmäkseen kylläkin ihailua. Mutta myös "sehän on vaan poni" kommenttia, jotka jatkuu ihan sinne "hullu nahka" osastolle. Parasta on, ettei monikaan -en edes minä itse- muista millainen työ sen eteen on tehty.  Mä olen kuitenkin päässyt kehittymään sen kanssa, sekä oppinut lukemaa Wikua ja ylipäänsä hevosia paremmin.



Haluankin muistuttaa, ettei kyse ole siitä millainen hevosesi on, onko se herkkä ja vaikea, varma konkari tai tyyppi jolle kaikki käy. Tärkeämpää on oppia itse lukemaan hevosta ja mukauttamaan itsesi hevosesi tarpeisiin. Et koskaan voi syyttää hevosta siitä mitä se on tai ei ole. Ongelma ja ratkaisu on aina ihmisessä, sun pitää olla se joka katsoo peiliin ja löytää teille sen oikean tien. En henkilökohtaisesti usko, että tältä pallolta löytyy ainuttakaan hevosta, joka on oikeasti vain täys mulkku. Takana on aina jotakin mitä ihminen teki, tai ei tehnyt. Luuli tekevänsä tai selitteli ainakin itselleen niin. Ensimmäisenä pois pitäisi tietysti sulkea kipu. Mutta sekin on ihmisen tehtävä todeta ja hoitaa jos mahdollista.

(c) Viivi K

Rauhaa, rakautta ja hyvä tahto, mä painun nyt talliin! Hejdo

maanantai 29. lokakuuta 2018

#62 Ypäjä 2. lähijakso

Huh mikä viikko! Töitä, koulua, vähän lisää töitä ja ankaraa muuttamista.

Lähdin viime maanantaina (22.10) töiden jälkeen kohti Ypäjää. Tällä kertaa ilman hevosta, osittain hankalan kuljettamisen takia ja koska mulla on kaikki paitsi 2 rata tehtynä ratsastuksista. Se antaa vapautta liikkua enemmän, mutta olihan se hiukan tylsää, kun virallista koulua on vain muutama tunti päivässä, ilman ratsastuksia. Tiistaina lähdin aamutuntien jälkeen kohti Lietoa, ratsastamaan ensimmäisiä "oikeita" asiakashevosia. Alleni sain todella kivan tamman, josta on tullut vähän haastava ratsastaa rikottuaan leukaluunsa jokunen vuosi sitten. Kun oikea pohje meni läpi, oli mamman kanssa todella kiva tehdä töitä. Toisena oli nuori suokki, hauska tapaus tämäkin. Hänestä vähän enemmän, jos saadaan kaikki menemään nappiin ja polle omaan pihaan treeniin.

Keskiviikkona oli ensimmäiset ihan kunnon teoriat, aiheena tuotteistaminen. Merkonomin papereista on sikäli hyötyä, ettei niinkään uutta tietoa tullut. Enemmänkin vinkkejä, kuinka niitä oppeja voi soveltaa. Paukutettiin kahden päivän tunnit yhteen, jotta päästiin lähtemään torstaina aikaisemmin. Pääsin luokkalaiseni mukaan, kun hän lähti valjakko valmennukseen Loimihakaan. Tarkoitukseni oli lähinnä kuvata, mutta loppupeleissä seisoin kärryjen takana groomina. Pelottavaa, mutta aika siistii!

Loimihaan sika, tuli hirveä ikävä meidän Vilhoa <3


Mulla on opiskeluissa se ongelmana, että hyppäsin suoraan toiselle vuodelle, eli mulla on kaikki ekan vuoden opinnot tekemättä. Niiden osalta on hankala saada apua, kun ei ole mitään hajua mistä ja keneltä niitä pitää kysellä. Koetan parhaillaan saada toimistolta kiinni jonkun, joka osaisi auttaa eteenpäin. Periaatteessa saan kaikki näytöt kyllä tehtyä, mutta kun kerran koulussa on, olisi kiva oppia ne asiat kunnolla, eikä vain päästä läpi näytöistä.

Ekalla jaksolla suoritin esittämisen, lastaamisen ja perusratsastuksen näytöt. Nyt viimeksi esterata 1, C-merkin ja KN kouluohjelman. Toivon todella, että arvioinnissa on käynyt virhe, sillä sain 1 radasta vain 2.75 ja esittäminen oli kuitenkin 5, joka meni omasta mielestäni penkin alle. Heitän saman tien hanskat tiskiin, jos tuolla radalla ei saanut edes sitä vaadittua 3:sta, ellei sitten tule todella hyviä perusteluja että miksei.



Torstai aamuna oli opetusharjoituksia, jokainen piti n. 20-30min tunnin. Joka sisälsi joko alkuverkan ja työskentelytehtävän, tai toisen työskentelytehtävän ja loppuverkan. Mulle tuli ekan ryhmän loppuverkka. Tiedän että olen turhankin itsekriittinen, mutta yllätyin kuinka positiivista palautetta sain. Korjattavaa ja opittavaa on paljon, mutta nosti hiukan itsetuntoa, kun ei ollutkaan ihan paska. Teetin lumiukko-kuviota, tehtävä on hiukan liian haastava heC tasoisille tuntilaisille, mutta tälle ryhmälle se oli ihan toimiva. Saisin selittää tehtävät yksityiskohtaisemmin, olla enemmän vuorovaikutuksessa ratsastajien kanssa, sekä kehua paremmin. Kehuminen on näistä se vaikein opetella. Kiitän kyllä, kun menee hyvin, mutta saisin olla vielä positiivisempi.

Ratsastin itse toisessa ryhmässä ja sain koululta lainaan ratsun. Ihan törkeen magee hevonen! Olin ihan myyty, kun otettiin ekat siirtymiset, hiukan oli hepassa laatua. Pikkasen harmitti, ettei yhtään päässyt testaamaan mitä sillä olisi ollut tarjota. Jokaisen tunnista sai itsellekin vinkkejä, muutaman tehtävän ja vähän suuntaa mitä kannattaa ja mitä ei.


Loppu viikko onkin laitettu kämppää kuntoon ja muutettu. Viime yö nukuttiin vihdoin yhdessä omassa uudessa kodissa. Vielä on kaikki levällään ja mulla puolet omaisuudesta porukoilla, mutta pikku hiljaa. Niisku on toistaiseksi saikulla impparin takia, katsellaan loppuviikosta voidaanko alkaa taas liikuttaa. Joka on toisaalta ihan hyvä, muuten loppuu vuorokaudesta tunnit.


Millaisia postauksia haluatte lukea Ypäjältä ja opintojen etenemisestä? Kommenteihin saa muutenkin heittää vinkkiä, miten voisin lähteä blogia kehittämään.

ps. kilpailukalenteri on myös päivitetty

lauantai 20. lokakuuta 2018

#61 Ongelman ratkaisu, vai sen kiertämistä?

Usein keskustellaan ja tulee muuten mietittyä onko tuossa touhussa mitään järkeä. Niin omassa, kuin muiden tekemisissä. Onko tusta kuolaimesta tai remelistä muka jotakin hyötyä?  Pitäiskö vain oppia ratsastamaan, eikä selitellä. Niiskun kanssa on taas joutunut pohtimaan johtuuko ongelmat hevosesta, historiasta vai ihan pelkästään siitä, etten itse osaa. Vai onko se sittenkin näiden kaikkien summa..?

Niiskulle on todennäköisesti joskus tapahtunut jotakin, kaulan lihaksissa on epäsymmetrisyyttä, joka aiheuttaa mm. pään viskomista. Hevonen siis on tai on ollut kipeä. Lähdettiin purkamaan tätä ratsastuksella, tasaisempi käsi, jalka, istunta. Ympyrällä keskittyen vain tasaisuuteen. Soviteltiin muutamia kuolaimia, parhaaksi todettiin oliivi kolmipala, jolla mennään edelleen, jos kuolaimet on suussa. Tämä tuottikin tulosta, opittiin tuteman toisemme paremmin. 



Niisku saunoo säännöllisesti, jotta lihakset saadaan pidettyä mahdollisimman rentoina. On mukavampi tehdä töitä, kun kroppa toimii. Myös lihakset pääsevät rekentumaan oikeisiin paikkoihin, kun mistää ei kinnaa vastaan.

Ollaan kokeiltu myös martsaa, kuminauhaa ja gramaaneja. Kuminauha ei toiminut ratsastaessa lainkaan, hevonen hermostui vaan entisestään. Gramaanit taas toimivat hyvin, pelivaraa on enemmän ja hevonen on tyytyväinen, kun sai pitää kaulan alempana. Apuohjat eivät kuitenkaan ole pysyvä ratkaisu. Näistä opittiin yhdessä missä menee hevosen kipurajat ja vielä paremmin tekniikat pään viskomisen keskeyttämiseen. Muistutteli myös ulkoapujen tärkeydestä.

Tällä hetkellä paras ratkaisu on ollut kuolaimettomat. Niisku on paljon tyytyväisempi ja rauhallisempi, se myös likkuu mielettömän hyvin. Liikeessä on helpompi istua, kun ravissa on joustoa ja on edes jonkin näköinen tuntuma. Alkuun Niisku painoi kädelle todella vahvasti, ollaan kuitenkin päästy tekemään töitä asian eteen. Vielä se saa nousta kilometrin verran ylös, mutta suunta on oikea. Vauhtia on toisinaan liikaa, se tulee kuitenkin hyvin takaisin, kun muistaa itse käyttää niitä vatsalihaksia. 

Sama pätee hypätessä, kun minä rauhoitun ja muistan istua, tulee Niisku hyvin alle ja hyppää tasaisemmin. Hypätessä ollaan tehty pelkästään tekniikkaa pienellä tehtävillä. Tarkoituksena vain saada hevonen pysymään rauhallisena apujen alla. Tämän viikon estetunnin jälkeen teki jo mieli nostaa hiukan tehtäviä. Vielä ei ole sen aika, on kuitenkin mukava huomata kuinka yhteistyön kehityy kerta kerralta. 



Viimeksi oli testissä kuolaimeton + kuolain yhdistelmä, joka toimi megahyvin. Niisku pysyi rauhallisena kun suussa ei ollut liikaa painetta, mutta nousi edestä helpommin ylös. Tällä yhdistelmällä ja kuolaimettomalla mennään toistaiseksi. Päästään tekemän tehtäviä ja samalla opetetaan uudelleen kuolaimeen. Yhteistyö on kaiken a ja o tämän kanssa, on hieno ja turhauttavaa päästä työskentelemään Niiskun kanssa. Hevonen kehittyy koko ajan lisää, samalla kun minä opin uutta. 

Tästä tulee vielä hyvä! 

maanantai 1. lokakuuta 2018

#60 Kisoja ja kommeluksia

Huh! Viimeiset puolitoista viikkoa on ollut yhtä hullunmyllyä.

Mies pääsi myös edustamaan, hevosihmiset on kuulemma vähän outoo porukkaa :D harrastuksena kullakin


22.9 oltiin Zilpalla kisoissa, Niiskun kanssa tavoiteltiin hyväksyttyä tulosta ja katseltiin kuinka se toimii. Verkan alussa Niisku oli ihan super hyvä! Hiukan se jännittyi kun kavereita meni ohi. Saatiin hiukan yli 60% tulos mikä oli paljon enemmän, kuin odotin. Neiti käyttäytyy kiltisti kisapaikalla, eikä sen suuremmin tarvinnut hävetä.
Wikun kanssa mentiin vain heB, kun oli kaksi muuta hevosta mukana. Meidän paras rata, pystyin jopa pätkittäin oikeasti ratsastamaan jännityksestä huolimatta. En varmaan ikinä ole ollut niin tyytyväinen radan jälkeen.

eikö päästäs jo kotiin? jooko..


Mun piti aloittaa pari viikkoa sitten Turussa opiskelut harrasteohjaajaksi. Tuli kuitenkin muutama muuttuja ja päädyin aloittamaan opinnot Ypäjällä. Olen ryhmäni ainoa tänä syksynä aloittanut, alkuun oli hiukan orpo olo, kun muut tunsivat toisensa. Mut otettiin kuitenkin hyvin mukaan ja porukka on kaikkineen huippua. Wiku oli mulla mukana ja käyttäytyi hyvin. Hiukan sitä stressasi, kun ei päässyt pihalle ennen iltaa. Mulla oli koulu- ja estetunti, torstaina pääsin suorittamaan ekan ratsastuksen näytön, sekä esittämisen ja lastaamisen näytöt.

Niisku pääsi kentälle availemaan paikkoja. Hirvikärpäset veks, niin pääsis maastoon...


Vauvva reenaa


Perjantaina tein osoitteen muutoksen, tänään maanantaina asun virallisesti poissa kotoa, ihanan mieheni avokkina! <3  Jännää! Perjantaina oli myös työhaastattelu ja sain vihdoin "oikeita"töitä. Sekä Punkku pääsi aloittaman ratsun uraa, mielettömän reipas 3v! Edes ekat askeleet eivät herraa hetkauttaneet. Vähän meni pupu pöksyyn, kun näki mut peilistä, mutta siitäkin selvittiin ilman suurempaa härdelliä.

Sunnuntaina käytiin myös katsomassa yhteistä asuntoa

Ei tartte olla niin ihmeellistä, ollakseen hyvää!


Lauantaina oltiin Myrkyssä 2-tason kisoissa. Mentiin eka 2-tason heA, joka oli vielä kaiken huipuksi FEI:n ohjelma (joka pitää mainita, koska se on kuulemma joku juttu nykyään) Sää oli jälleen mitä mielenkiintoisin, mikä teki Wikusta hiukan kuuron avuille. Onneksi se ei enää nykyään säiky niin hirvittävästi. Videolta rata näyttää oikeastaa ihan hyvältä, mutta tunnen persustan alla oli kaikkea muuta. Olin todella pettynyt suorituksen jälkee, tuntui etten saanut radalla mitään irti. Katseltiin verkkaa hetken aikaa, ennen kuin otettiin Wiku ulos. Ehdin jo siinä välissä masentua, kun kilpakumppaneilla oli toinen toistaan hienompia hevosia ja minä sielä joukossa pienen ponin kanssa. Ponista löytyy ehkä sittenkin vähän talenttia, huononakin päivänä sijoituttiin luokan puoliväliin, vaikka taso oli ihan riittävän kova. Vielä saadaan paljon treenata, jotta päästäisiin sijoituksiin kiinni. Prosenttit oli yhteensä karvan yli 60%.



Kamalaa kun tapahtuu paljon lyhyessä ajassa. Mietin pitkään yritänkö jakaa asioita eri postauksiin, mutta totesin tämän helpommaksi tällä erää. Jatkoa ajatellen, olisiko mukavampi lukea postaus aihe kerrallaan, vai onko nämä kootut teokset ihan okei, aina välillä?








perjantai 21. syyskuuta 2018

#59 Torstai toivoa täynnä


Tulessani kotiin ilmoitin, että kuukauden päästä kisataan jos ponit toimii. Ja nehän toimii! Molemmat hevoset oli eilen todella kivoja ratsastaa. Niiskun laukannostoissa riittää enää pieni ääniapu, istunnan lisäksi. Sovitin Niiskulle myös toista satulaa, kun se tuntui olevan hiukan kärttyinen vyötä kiristäessä. Tänään varmaan molemmat, mutta ainakin Niisku pääsee vielä "saunaan" jotta selkä olisi kunnolla vetreä kisoissa. Harmittaa, ettei tuo edellinen penkki ole välttämättä se paras. Mun on nimittäin siinä helpompi olla! Niiskulla on kiva ravi istua, kun se liikkuu kunnolla. Mutta se on kuitenkin sen verran isoa, että saan sielä ihan tehdä töitä pysyäkseni tasapainossa. Ongelmallisinta on pitää oma istunta tasaisena myös silloin, kun pää on levoton, eikä takajalatkaan ole mukana.  Niiskun kanssa tehdään tänään rata vielä kerran ja treenataan lopputervehdystä. Muuten paketti alkaa olla niin kasassa, kuin voi olla. Toivotaan ettei kisapaikka aiheuta liikaa jännitystä kummallekkaan.

oo! Omenaa?


Wikun kanssa tehtiin eilen kuulemma yksi parhaista radoista ikinä. Poni oli alkuun tosi tahmea ja oli hankalaa saada jalat mukaan. Tehtiin korostettuja kokoamisia ja siitä lähetys eteenpäin. Wiku kokosi yllättävän hyvin ja tulikin melko nopeasti takaisin avuille. Koko ajan sai keskittyä ratsastamaan tosissaan, jotta aktiivisuus säilyi. Mutta oli se pätkiä todella hieno! Jos joskus saataisiin se esitettyä myös kisoissa. Kuski joutuu siis hakeutumaan jollekkin rentoutusmis-kurssille, jotta myös kisoissa olisi omat jalat ja pää toiminnassa.. Wiku pääsee tänään hyppäämään. Verkkaan siirtymisillä jotta saan sen kunnolla herkistettyä jalalle, muuten asetukset toimii


Illalla onkin tekemistä! Kahden hevosen alustava letitys, puunaus, varusteiden putsaaminen ja auton pakkaaminen. Niiskun varusteet ehdin toivottavasti putsaamaan ja harjan letittämään, ennen valmennusta. Ja Wikun sitten valmennuksen jälkeen, toivottavasti se ei hirveästi veny.. Ehtisin nukkuakkin vähän



Keskiviikkona pääsin leikkimään metsästäjän vaimoa, kun lähdettiin treenaamaan koiraa miehen kanssa. Ihan fine jos ne kaikki 8 hirvikärpästä pysyisi kokonaan poissa, punkeista puhumattakaan. Alkuviikosta kävi ell rokottamassa ja ultraamassa. Edelleen ollaan kantavana ja kesällä syntyy Valon pisara (ehkä tamma!)








tiistai 11. syyskuuta 2018

#58 Henkiin herätys

Hei vaan! Siitä onkin hävyttömän pitkä aika, kun viimeksi kirjoitin. Tässä välissä on ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä. Valmistuin kesän alussa merkonomiksi, lähdin eurooppaan hevoshommiin, pidettiin miehen kanssa viikko lomaa Saksassa. Tulin kotiin ja aloitan koulun, tallissa on uusi hevosystävä ja työnhaku on päällä. Työskentely ulkomailla oli melkoinen kokemus ja suosittelen lähtemään, jos mahdollisuus on. Ulkomaat on mun osalta nyt nähty ja keskityn täydellä höyryllä elämääni Suomessa.



Wiku sai viettää leppoisia lomapäivä laumassa laiduntaen lähes koko kesän. Nyt ollaan hiljalleen palattu takaisin töihin. Poni tuntui aluksi todella piskuiselta, mutta melko nopeasti löydettiin taas yhteinen sävel. Lihakset ehti valitettavasti lomailun aikana putoamaan, niitä joudutaankin rakentamaan uudestaan. Kaikkineen Wiku on kuitenkin elämäänsä tyytyväinen ja mielellään lähdössä töihin. Jos koulukiemurat tuntui aluksi hankalilta, niin hyppääminen oli ihan super siistiä! Poni tuntui tosi hyvältä ja tutulta, voimaa ja treeniä tarvitaan toki paljon, mutta kivaa oli. Odotellaan innolla pakkasia, jotta päästään hirvikärpäsistä eroon, en edes haaveile maastoilevani ennen sitä. (Oikeasti joudun odottamaan kevättä, kun eihän täälä mitään lunta ole ja pohjat ovat umpijäässä)



Uusi hevosystäväni on Niisku, 11-vuotias Hannover- tamma. Niisku on super herkkä, jonka kanssa tulen taatusti oppimaan tasaisen käden ja istunnan. Matka on vielä pitkä oikeille kilparadoille, mutta tässä tammassa on sitä jotakin. Kapasiteettia riittää myös esteille, jos vaikka pääsisin silläkin saralla kehittymään tulevaisuudessa.  Viime viikolla oli meidän ensimmäinen valmennus, ohjeeksi saatiin tehdä ihan perus juttuja, väsyttämättä hevosta. Myös Niiskun kanssa kerätään lihasta, sekä etsitään luottamusta. Se on kiltti ja tekee reippaasti töitä, mutta luottamus ratsastajaan on heikko. Muutaman viikon päästä mennään kuitenkin katsomaan, kuinka neiti käyttäytyy kisapaikalla.




Parin viikon päästä on tosiaan kilpailut. Niiskun kanssa mennään kokeilemaan heC, sen suurempia tavoitteita ei ole asetettu. Katsotaan kuinka tamma toimii vai toimiiko ollenkaan, sen pohjalta mietitään miten keväällä jatketaan. Wikun kanssa mennään HeB:0, yritän kasata itseni ja mennä radalle vain fiilistelemään. Vaikka poni tuntuu kivalta, ollaan kaukana siitä mitä oltiin vielä alku keväästä.



Mulle kuuluu hyvää, ympärillä on paljon elämää ja odotan innolla mitä tulevat kuukaudet tuovat tulessaan. Koirakuume on valtaisaa, alustavasti oli kasvattajan kanssa puhetta tulevista pentueista. Jos kaikki menee suunnitellusti, mulla on ensi kesänä ihan oma pentu! Innostuin keväällä uudestaan käymään salilla, nyt kotiin tultuani hain uuden kausikortin. Toistaiseksi treenaaminen maistuu oikein hyvin, ote koko hommaan on myös terveempi. Aikaisemmin lähdin salille valtavasta näyttämisen tahdosta ja ulkonäköpaineista. Nyt lähden vain omaksi ilokseni.









perjantai 27. huhtikuuta 2018

#57 Kohti lapsen ekoja kisoja

Lauantaina on edessä Tadaan ensimmäiset kisat.  Luokkana meillä on HeC 1, lähdetään ihan vain näyttämään muutakin maailmaa. Jos hyväksytty tulos saatais, niin olis huippua! Viime viikko treenattiin vähän aktiivisemmin radan juttuja ja hain niitä vaikeita asioita. Lävistäjät ja peruuttaminen ovat hankalimmat. Useimmiten linjat alkaa vihdoin olla suoria ja laukat nousee jo nätisti pisteestä ja laukka kantaa koko tehtävän läpi. Jos saan Tadaan rennoksi myös radalla uskon että saadaan ihan kivoja pätkiä. Tai sitten kaikki kukkapuskat yrittää hyökätä päälle ja rata on yhtä suurta selviämistä :D




Tällä viikkoa ollaan otettu iisisti. Äiti on reissussa ja mä hoidan siskon kanssa tallia. Vuorokaudesta loppuu tunnit ja aikaa ei ole juuri jäänyt, kun kolmea hevosta pitäisi liikuttaa. Ollaan työstetty siirtymisiä ja lävistäjiä, keskiviikkona hypättiin ja torstaina ratsastin radan muutaman kerran läpi. Ensimmäinen rata oli tosi hätäinen ja reitit miten sattuu, mutta seuraavalla kun keskityttiin molemmat vähän paremmin poni oli oikeinkin kiva. Kyllä se näkyy, että ratsun hommia on tehnyt vasta reilun kaksi kuukautta, mutta on se aika hieno laspe! Se on niin kiltti ja nopea oppimaan, työmoraali on ihan uskomaton!

Onnellinen poni <3

Kisoissa otetaan rauhallinen verkka, jotain siirtymisiä ja taivuttelua, jotta saan sen kuuntelemaan mua. Rauhassa katsellaan kaikki pelottavat jutut, ilman kiiruita, jotta saadaan mahdollisimman mukava eka kokemus ulkopuolelta.

Toimii myös ilman satulaa! <3




perjantai 30. maaliskuuta 2018

#56 Kotia kohti






Viisi viikkoa Irlannissa on nyt ohi. Ihan mieletön kokemus kaikkineen.
Hyvä porukka, mielenkiintoinen maa ja paljon kaikkea uutta.
Mulle reissu oli haaste, halusin repäistä ja katsoa pärjäänkö yksin.
Ujona ja epäluuloisena persoonana, oli mielenkiintoista lähteä avoimella asentaalla.
Hämmentävää, mutta jopa onnistuin siinä. Toivon että osa siitä avoimuudesta säilyy myös kotona.
On niin paljon helpompaa olla oma itsensä ulkomailla, vaikka mitä tapahtuisi,
et todennäköisesti näe heitä enää ikinä.
En tiedä puhunko englantia yhtään paremmin, mutta rohkeutta puhua tuli roppakaupalla lisää.
Enää en panikoi, kun joku yrittää  keskustella tai kysyä jotakin.





Haikea jättää Irlanti taakse, mutta olen erittäin iloinen päästessäni kotiin.
Vaikka se hevoseton elämä ihanaa onkin, kun sun ei tarvitse mennä kaatosateella tekemään tallia.
Pää ja kroppa kaipaa kuitenkin niitä rutiineja.
Selkäni ja polveni, eivät oo olleet näin pahassa jamassa muutamaan vuoteen.
Liikuntaa harrastettiin lähinnä pyöräilemällä töihin, ja lenkkeilemällä.
Pakko oli päästä lähes päivittäin pihalle liikkumaan ja haukkaamaan happea.
Innostuin jopa kokkaamisesta, minä, jolla on peukalo aivan keskellä kämmentä.
Hyvin maistui erimerkkiset keitot ja pöperöt.







Arki lähtee rullaamaan lauantaina täydellä teholla,herätyskello piippaa kahdeks korvilla
ja tallilla pitäisi olla 10.00,
moikkaamassa Wikua. Ihan hirveä ikävä!
Väsynyt mutta onnelline, kuittaa Tikkurilan juna-asemalta, vielä muutama tunti ja olen matkalla kotiin <3







ps. Ensi viikolla on Hevoset-messut!!!

maanantai 12. maaliskuuta 2018

#55 Täälä ollaan

Hello! Irlannissa ollaan oltu reilun kaksi viikkoa. Ensimmäinen viikko saatiin porskutella ns. omalla porukalla. (mun lisäksi sotelta lähti kaksi tyttöä) Päivät kului lähinnä kämpillä netflixin kanssa ja illat paikallista elämää ja kaupunkia tutkiessa. Iloisia yllätyksiä on onneksi kohdattu enemmän, kuin niitä huonoja juttuja. Mitä nyt puolikaupunkia kiinni, kun tuli säälittävät 7cm lunta. (okei okei, osassa maata lunta oli varmaa metri)



Asiat ei täälä ollut ihan niinkuin meille oli kerrottu, kämppä on kuitenkin kiva ja eikä mulla ole valittamista myöskään työpaikasta, vaikka sekin oli vaihtunut. Työskentelen siis hotellin toimistossa, lähinnä olen tarkistanut erillaisia listoja tai kirjoittanut papereita puhtaaksi. Sain jopa ihan oman projektin, suunnittelin ja toteutin äitienpäiväkynttilöihin tarrat, ja lätkin ne itse kynttilöihin. Ihan hauskaa!  Me asutaan täälä kolmen suomalaisen, neljän ruotsalaisen ja kahden hollantilaisen voimin. Hiukan hirvitti, kuinka yhteiselo sujuu, mutta ei ole kyllä sen enempää valittamista siitäkään. (mutta opettelisitte tiskaa..!)



Itsessään Irlanti on mukavan oloinen maa ja ihmiset ystävällisiä. Jopa hieman ärsyttävyyteen asti hoetaan "Hi, how are you?" Hämmennyn ja jäädyn edelleen joka kerta, kun kassalla sitä kysytää. Kuvattavia juttuja on valtavia määri, oikein ärsyttää, kun en ottanut kameraa mukaan. Oli yhden kämppiksen kanssa vähän puhetta, että lähdetään tutkimaan tuota virallista maaseuta joku päivä. 



Työmatkan varrella on pari hevosta, siinä onkin mun koko reissun hevos-saldo.. Etsin täältä ennen lähtöä vuokrahevosta ja löysinkin muutaman, mutta matkaa olikin yli 30km suuntaansa. Kuopattiin sekin haave, valitettavasti. Koetan saada aikaiseksi lähteä käymään lähimmillä talleilla katsomassa mikä meno.

Todistetusti olen kuitenkin nähnyt siis hevosen!


Kämppiksen kuva! Sen katot oli nätimmät