maanantai 29. lokakuuta 2018

#62 Ypäjä 2. lähijakso

Huh mikä viikko! Töitä, koulua, vähän lisää töitä ja ankaraa muuttamista.

Lähdin viime maanantaina (22.10) töiden jälkeen kohti Ypäjää. Tällä kertaa ilman hevosta, osittain hankalan kuljettamisen takia ja koska mulla on kaikki paitsi 2 rata tehtynä ratsastuksista. Se antaa vapautta liikkua enemmän, mutta olihan se hiukan tylsää, kun virallista koulua on vain muutama tunti päivässä, ilman ratsastuksia. Tiistaina lähdin aamutuntien jälkeen kohti Lietoa, ratsastamaan ensimmäisiä "oikeita" asiakashevosia. Alleni sain todella kivan tamman, josta on tullut vähän haastava ratsastaa rikottuaan leukaluunsa jokunen vuosi sitten. Kun oikea pohje meni läpi, oli mamman kanssa todella kiva tehdä töitä. Toisena oli nuori suokki, hauska tapaus tämäkin. Hänestä vähän enemmän, jos saadaan kaikki menemään nappiin ja polle omaan pihaan treeniin.

Keskiviikkona oli ensimmäiset ihan kunnon teoriat, aiheena tuotteistaminen. Merkonomin papereista on sikäli hyötyä, ettei niinkään uutta tietoa tullut. Enemmänkin vinkkejä, kuinka niitä oppeja voi soveltaa. Paukutettiin kahden päivän tunnit yhteen, jotta päästiin lähtemään torstaina aikaisemmin. Pääsin luokkalaiseni mukaan, kun hän lähti valjakko valmennukseen Loimihakaan. Tarkoitukseni oli lähinnä kuvata, mutta loppupeleissä seisoin kärryjen takana groomina. Pelottavaa, mutta aika siistii!

Loimihaan sika, tuli hirveä ikävä meidän Vilhoa <3


Mulla on opiskeluissa se ongelmana, että hyppäsin suoraan toiselle vuodelle, eli mulla on kaikki ekan vuoden opinnot tekemättä. Niiden osalta on hankala saada apua, kun ei ole mitään hajua mistä ja keneltä niitä pitää kysellä. Koetan parhaillaan saada toimistolta kiinni jonkun, joka osaisi auttaa eteenpäin. Periaatteessa saan kaikki näytöt kyllä tehtyä, mutta kun kerran koulussa on, olisi kiva oppia ne asiat kunnolla, eikä vain päästä läpi näytöistä.

Ekalla jaksolla suoritin esittämisen, lastaamisen ja perusratsastuksen näytöt. Nyt viimeksi esterata 1, C-merkin ja KN kouluohjelman. Toivon todella, että arvioinnissa on käynyt virhe, sillä sain 1 radasta vain 2.75 ja esittäminen oli kuitenkin 5, joka meni omasta mielestäni penkin alle. Heitän saman tien hanskat tiskiin, jos tuolla radalla ei saanut edes sitä vaadittua 3:sta, ellei sitten tule todella hyviä perusteluja että miksei.



Torstai aamuna oli opetusharjoituksia, jokainen piti n. 20-30min tunnin. Joka sisälsi joko alkuverkan ja työskentelytehtävän, tai toisen työskentelytehtävän ja loppuverkan. Mulle tuli ekan ryhmän loppuverkka. Tiedän että olen turhankin itsekriittinen, mutta yllätyin kuinka positiivista palautetta sain. Korjattavaa ja opittavaa on paljon, mutta nosti hiukan itsetuntoa, kun ei ollutkaan ihan paska. Teetin lumiukko-kuviota, tehtävä on hiukan liian haastava heC tasoisille tuntilaisille, mutta tälle ryhmälle se oli ihan toimiva. Saisin selittää tehtävät yksityiskohtaisemmin, olla enemmän vuorovaikutuksessa ratsastajien kanssa, sekä kehua paremmin. Kehuminen on näistä se vaikein opetella. Kiitän kyllä, kun menee hyvin, mutta saisin olla vielä positiivisempi.

Ratsastin itse toisessa ryhmässä ja sain koululta lainaan ratsun. Ihan törkeen magee hevonen! Olin ihan myyty, kun otettiin ekat siirtymiset, hiukan oli hepassa laatua. Pikkasen harmitti, ettei yhtään päässyt testaamaan mitä sillä olisi ollut tarjota. Jokaisen tunnista sai itsellekin vinkkejä, muutaman tehtävän ja vähän suuntaa mitä kannattaa ja mitä ei.


Loppu viikko onkin laitettu kämppää kuntoon ja muutettu. Viime yö nukuttiin vihdoin yhdessä omassa uudessa kodissa. Vielä on kaikki levällään ja mulla puolet omaisuudesta porukoilla, mutta pikku hiljaa. Niisku on toistaiseksi saikulla impparin takia, katsellaan loppuviikosta voidaanko alkaa taas liikuttaa. Joka on toisaalta ihan hyvä, muuten loppuu vuorokaudesta tunnit.


Millaisia postauksia haluatte lukea Ypäjältä ja opintojen etenemisestä? Kommenteihin saa muutenkin heittää vinkkiä, miten voisin lähteä blogia kehittämään.

ps. kilpailukalenteri on myös päivitetty

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti