#32 Vähän kuulumisia

Kun vihdoin onnistut työntämään pois kolme suurinta stressin aiheuttaja, niin eikös niitä tule heti pari uutta ja yksi niistä palaa takaisin? Viimeiset reippaat kaksi viikkoa on taas painittu oman pään kanssa, se puoli musta josta en pidä sitten yhtään, on nostanut päätään.

Nyt tilanne on parempi, olen onnellisempi. Pystyn paremmin keskittymään olennaiseen, mikä tällä hetkellä on ratsastus, koulu ja kaverit, sekä ajokortti. Wiku on liikkunut tällä viikolla ihan super hyvin ja parantaa joka päivä, eilen edes laukan nostot eivät olleet mitenkään suuri ongelma. Harmillista kuinka paljon oma fiilis vaikuttaa tekemiseen. Olen saamassa jopa haluni kilpailla takaisin, se oli myös monta viikkoa hukassa. Ollaan äidin kanssa puhuttu, että tehtäisiin ihan kunnollinen valmennus suunnitelma kesällä. Alustavasti ollaan sovittu, että mentäisiin lauantaina Sneckin valmennukseen luultavasti Zilpalle. Se nyt on kuitenkin vähän työn alla, olisi kuitenkin kiva päästä taas melkein kuukauden tauon jälkeen.

Olen vihdoin päässyt aloittamaan myös ajokortin hankkimisen. Isä sai opetusluvat ja päästään kunnolla harjoittelemaan. Ajettiin auto toiselle kentälle, jota olen viimeiset pari päivää käynyt ajamassa ympäri ja opetellut liikkeelle lähtöjä ja peruuttamista. 

Seuraava suunnitelma oli pistää puomit yms. johonkin reunaan ja peruuttaa niiden väliin/taskuparkkeerata. Kunhan tiet sulaa, lähdetään ensin noille metsäteille ajelemaan ja kun se alkaa sujua, siirrytään yleisemmille teille. Jännitän jo valmiiksi ihan hirveästi, siksi haluan aloittaa jossain, missä en ensimmäisenä aja yhdenkään mummon päältä.

Ei en snäppää ajaessa, auton pitäminen reitillä on tarpeeksi suuri haaste.

Ikäviä uutisia on enemmänkin, Nasu ja Nipsu jouduttiin tiistaina lopettamaan. Nipsun lopetus oli jo suunniteltu jatkuvan silmätulehduksen ja luultavimmin kasvaimen takia. Nasun kunto huononi sunnuntaina ja maanantaina se sai isompia kramppeja. Tehtiin siis raskas päätös ja päästettiin heidän paremmille juustomaille. Nöösi on nyt siis yksin sen aikaa, että ehditään hakemaan uudet kaverit Tampereelta. Siitä tulee pian ylisosiaalinen, kun vietän sen kanssa lähes kaiken vapaa-aikani. Nöösi oli käpertynyt vilttini sisälle nukkumaan, mun lukiessa kirjaa. Sitä herätellessäni sain komean haukotuksen, tumman värinsä ansiosta se näytti aivan lepakolta. Niimpä ristin sen Lepa Lepakoksi.. Taisin olla väsynyt!

Näin joskus videon jossa ponia rapsutettiin talikolla, pitihän sitä testata. Toimii!

Mulla on "uusi" projekti, Ilo. Ilo on mulle ennestään tuttu, sisäänratsastin sen n. 4-vuotta sitten ja sen jälkeen muutaman kerran sitä käynyt katsomassa ja ratsastamassa. Siinä on aina ollut sitä jotakin, mistä mä tykkään ihan hurjasti. Sen kanssa on nyt hiljalleen alettu tekemään töitä, aika rauhassa kuitenkin. Lähinnä koska mulla ei ole aikaa joka päivä, mutta myös Ilon pitkän äitiysloman takia. Pitkän ravurin taustan vuoksi Ilolla ei ole laukattu, alkuun laukka oli ihan tosi hankala edes saada ulos. Pari viikkoa siihen meni ja nyt laukka nousee molempiiin suuntiin, se jopa haluua laukata, mikä on tosi kivaa. Muutaman kerran ollaan käyty maastossa, hirveän kiva hevonen, ei säpsy tai pölhöile mitään ja mun kokemuksella epätyypillinen. Annoin sen avata paikkoja kunnolla ja päästin sen juoksemaan omaa vauhtiaan. Yleensä tällä kohtaa hevoset saa hepulin ja saat olla valppaana, että pysyt satulassa ja saat jarrut toimimaan ajoissa. Ilon ei, se ravasi kyllä reippaasti, mutta oli koko ajan ihan super pehmeästi kädellä ja tuli heti pyydettäessä takaisin. Ilo on nostanut mun itseluottamusta ihan hirveästi, se on muituttanut mua, että mä ihan tiedän mitä oon tekemässä ja mä osaan tän homman. Aina oppii tietenkin uutta, enkä koskaan tule olemaan ihan valmis, mutta osaaminen alkaa olemaan ihan vakaalla pohjalla noiden rempattavien kanssa.

Kevät tulee ja tarhojen siivoaminen alkaa kunnolla. Wikun halusi kovasti olla avuksi.

Hevosmessutkin lähestyvät. Olen vuorotellen ollut ihan täpinöissäni niistä ja sitten masentunut siitä rahan määrästä, jota tulen sinne tänäkin vuonna jättämään. Niistä on kuitenkin tulossa toivottavasti oma postaus mua kiinnostavan ohjelman ja ostoslistan kera. Olen koko talven yrtittänyt koota kilpailukalenterin kasaan viimekaudelta. Se ei yrityksestä huolimatta etene. Laitan sen takaisin näkyviin, kunhan saadaan jotain suunnitelmia kisoista tehtyä. Ylös on siis tulossa näkyviin tulevat kisat ja luokat, sekä myöhemmin aina tulokset. 

#31 Jalustimet vertailussa

Olen pitkään halunnut kirjoittaa tämän postauksen. Mulla on kolmet vähän "erillaiset" jalustimet, ihan noiden perinteisie lisäksi. Kun Jinnit ja Fj alkoi nousta suosioon, kiinnostuin itsekkin niistä. Molemmat maksa kuitenkin aika paljon, jonka takia molempien hankinta jäi. Leveä pohjaiset jalustimet oli kuitenkin saatava. Materiaonnellisuus tai jotain :D Viime kesänä sain kuitenkin itselleni myös fj jalustimet. Kerron omat kokemukseni jalustimista, sekä plussat ja miinukset


Aloitetaan näistä ns. raastinraudoista. Meiltä löytyy näitä kahdet, molemmat mustana. Hintaa näillä oli 40e parilta. Oon tykännyt näistä ehkä eniten, jalustimet ovat tukevat ja pito on loistavaa. Kouluratsastajana ehdotonta plussaa on myös, että näitä saa käyttää kisoissa. Ainoa ärsyttävä juttu näissä on, että hiekka tarttuu jalustimeen ja niistä tulee liukkaat. Säännöllisellä puhdistamisella ei tätäkään ongelmaa ole. Hiukan ärsyttää maalin kuluminen pohjista, mutta loppupeleissä sillä ei ole mulle suurta merkistystä.





+ Pito
+Saa kilpailla kaikissa lajeissa
+ Leveä pohja antaa jalalle paremman tuen
+ Erivärejä
- Väri kuluu pohjasta
- Puhdistaminen, jotta pito säilyy

Feeling stirrup oli mun viimeisin hankinta. Selvitin hiukan onko aidoilla jinneillä ja muilla vastaavilla hirveää eroa. Lopputulokseen että on ja ei, mutta jinnejä en osta(On niillä enemmän eroja, kuin annettiin ymmärtää). Pongasin nämä sitten kirppikseltä ja maksoin näistä käyttämättöminä 45e (liikkeessä silloin 60e). Nämä on ihan kivat, mutta noiden raastinten ja fj jälkeen pito on olematon. Jalustimissa on kauttaaltaan harmaa maali, putsaan ne metalliharjalla aina käytön jälkeen jolloin maali irtoaa piikeistä. Mitä enemmän maalia lähtee sen paremmin ne pitävät. Olen hypännyt näillä nyt muutaman valmennuksen, jalustimet tuntee paremmin ja tykkään että ne ovat painonsa takia tukevammat jalkaan, kuin nuo mun freejumpit. Pohjista kuuluva kilinä kuitenkin repii mun ja valmentajan hermoja. Annoin ne iskälle fiksattavaksi, josko saataisiin vielä käyttöön.

+ Ulkonäkö
+ Sopivan painavat
- Pito (tottumisesta kiinni)
- Kilisevät, jos pohjassa ruuvit löystyneet




Freejump Lite Äiti oli Ypäjällä katsomassa kisoja ja mukaan tarttui painorajattomat mustat fj litet. Hintaa näillä on vähän suolainen 169e. Halusin nämä merkin ja ulkonäön lisäksi, koska näiden on sanottu auttavan polviin. Mulla on polvissa pientä häikkää ja hyppääminen välillä kipeyttää niitä. En huomannut suurtakaan eroa missään vaihtaessani näihin. Nyt kun olen hypännyt noilla feelingin jalustimilla, voin väittää että kyllä ne jotain auttavat. Polvet eivät olleet juurikaan kipeät hyppäämisen jälkeen kun käytössä oli freejumpit. Näissä on hyvä pito ja helpoimmat pitää puhtaana. Nastat eivät ole kuluneet juurikaan, vaikka käytössä ovatkin. Jalustimet on mulle kuitenkin aavistuksen liian pienet, jonka takia myin ne. Jos mietit ostavasi ja pohdit kummat otat, siro 39 saapas ja varmaan johonkin 70kg menee näillä ihan loistavasti.


+ Pito
+ Pinssit, muuten mustiin jalustimiin saa mukavasti väriä
+ Tunnet itsesi heti vähän paremmaksi
+Auttaa jalan parempaan asentoon, jolloin polvet eivät kipeydy
- Minulle vähän turhan kevyet
- Kaikki tuomarit eivät anna kilpailla koulua

Voittajaksi näistä kolmesta selviytyy siis raastinraudat hyvän hinta/laadun, ominaisuuksien ja hinnan takia. jos rahasta ei ole kiinni sun jalustinten hankinta, voin suositella noita freejumppeja.

Onko sulle jalustimella väliä? Mitkä ovat omat suosikit?

#30 Mietteitä pelosta

Meillä on kaverin ja äidin kanssa ollut taas melko paljon puhetta pelosta. Lähinnä hevosiin liittyvissä tilanteissa. Mulle on sattunut ja tapahtunut hevosten kanssa verrattaen paljon, On testattu kaikkea päälle kaatumisesta rodeoihin. Välillä oikein ihmetyttää kuinka pienillä vammoilla on selvitty. Pahin tapaturma oli viime syksynä, kun ranteeni jouduttiin paketoimaan. Pahin pelkotila on kuitenkin jäänyt vain esteille. En tosin vieläkään mielelläni kiipeä huvikseen pystyyn hyppivän hevosen selkään tai mene hevosen kanssa veteen.

Mikä mua sitten esteillä pelottaa? Mä en vieläkään osaa oikeen yhdistää sitä mihinkään ihan tiettyyn asiaan, joka pelottaisi eniten. Luulen sen kuitenkin olevan pelko tippumisesta ja erityisesti esteen päälle. Pelkään myös, että menemme esteen sekaan ja poni rikkoo jalkansa. Molemmat ovat mahdollisia tapahtumia, mutta niiden jännittäminen tekee siitä hyvin mahdollista. Jännittäessäni häiritsen hevosen hyppyä ja pahimmillaan estän sitä kokonaan hyppäämästä kunnolla, jolloin riskit kasvaa.

Mun jännitystä on tosiaan purettu noin vuoden verran, vaikka tilanne on nyt voiton puolella on matkaa silti jäljellä. Mulle avainsanoja ovat olleet luotettava valmentaja, äiti ja toistot. Ilman Hannaa ja myös äitiä, en välttämättä hyppäisi vieläkään mitään 60cm isompaa ja sukeltaisin edelleen tai yrittäisin nostaa hevosen esteen yli. Hanna on kärsivällisesti hyppyyttänyt meitä ja vienyt eteenpäin, välillä otettiin takapakkia ja aloitettiin alusta. Haluan suoraa palautetta ja mä saan sitä. Voin aina kertoa fiilikset ja keskustella niistä, mikä on tosi kivaa. Tehtäviä muokataan tarpeen vaatiessa sopivammaksi, mikä oli alussa tosi tärkeää mulle. Kun pelko löi päälle tehtiin tehtävästä helpompi, eikä mulla ollut aikaa jäädä pelkäämään. Välillä tehtiiin täysin samoja tehtäviä, kuin edellisessäkin valmennuksessa jolloin saatiin paljon saman toistoa. Yleensä kun olis selvinnyt jostakin pelottavasta tehtävästä 2-3 kertaa ongelmitta, se lakkasi pelottamasta niin vietävästi. Kesän lopulla treenit pystyttiin lopettamaan siten, että viimeisen radan tehtävät olivat 80cm tuntumassa. Kisoissa päästiin hyppäämään ihan ok 60cm rata.

Missä mennään nyt? Edetään edelleen aika rauhassa, vaikka esteet nostetaankin nopeammin 80cm ja yli. Pystytään tekemään jo ihan tehtäviä tuossa 80-90cm korkeudessa. Parhaina päivinä en jännitä juuri ollenkaan koko valmennuksen aikana. Edelleen kun esteitä nostetaan ainakin ensimmäinen hyppy jännittää, se ei kuitenkaan vaikuta niin suuresti mun suorittamiseen. Istunta on parantunut, joskaan se ei vieläkään ole hyvä. Käsi pysyy paremmin oikealla paikalla, enkä hypyssä heitä hevoselle ohjia, tai jää nostamaan hevosta. Myös jalat löytää nykyään paikkansa paremmin, viekäkin ne vähän kääntyy liikaa nilkasta ja polvesta ulos. Wikulla on kapea runko, mikä osaltaan vaikuttaa jalan asentoon, mutta silti. Keskivartalo vaatisi paljon enemmän voimaa, mutten jää enää makoilemaan kaulalle niin vahvasti ja pääsen nopeammin ylös hypyn jälkeen. Silti jännittyessäni vanhat ongelmat tulevat vähän esiin.

Valmennuksen merkitys? Löydettiin esteille toinenkin valmentaja, Jari Sneck. Hanna kanssa treenataan viikottain ja Snecin kassa n. kahden viikon välein. Dahlin Lissua nähdään harmillisen vähän nyt, kun koulu taas alkoi. Kesä on onneksi pian tulossa, joka antaa hiukan pelivaraa. Jaksan hehkuttaa ärsyttävyyteen asti, kuinka hyvät valmentajat olen itselleni saanut! Hyvä valmennus ja tukiverkosto on tosi tärkeää ihan kaikessa, mutta etenkin, kun käsitellään pelkoa. Mun mielestä hyvä valmentaja ja tukiverkosto auttaa ja tukee aina tarvittaessa, mutta myös pitää huolen, että mä ymmärrän tai en tee virheitä asioissa, joita en vielä näe. Monesti huonosti menneen suorituksen jälkeen tarvitsen jonkun, joka muistuttaa miettimään myös sitä kaikkea hyvää. Hyvältä valmentajalta saa myös aina rakentavaa palautetta, eikä sen välttämättä tarvitse olla positiivista. Siitä ei saisi ottaa nokkiinsa, vaan miettiä asiaa, usein siinä aina lopulta piilee jokin pointti.



Onko sulla pelkoja hevosten kanssa? Miten olet saanut pelon pois? 

#29 Se on itsestä kii

Jossei postauksia muutenkaan tule liikaa, niin nyt tulee vielä vähemmän. Rotat saivat mun läppärin johdon hampaisiinsa ja sehän oli sen johdon loppu... Metsästän parhaillaan uutta johtoa, siihen asti olen  ilman omaa läppäriäni. Olisihan mulla koneita käytössä, mutta rakastan tuota omaani vähän liikaa.

Käy läpi pientä kriisiä, täytän ihan kohta 18?! Minä 18, ei uskoisi.. En tunne itseäni yhtään aikuiseksi, enkä todellakaan valmiiksi kaikkeen tähän. Kaikki ajokortista lätien, koulusta valmistumiseen ahdistaa. Olen järkyttävä stressi hirviö, viime yönkin kulutin lähinnä miettien mistä  haen töitä, mistä Wikulle tallipaikka ja millä ihmeellä elätän itseni. Omilleen muutto ei ole edes ajakohtaista vielä vuoteen ja senkin jälkeen olisi tarkoitus lähteä Saksaan, missä taas ei päde nykyiset laskelmat. Ressaan kaikkea ja koko ajan, joulun jälkeen oli ihana muutaman viikon jakso ilman suurempaa murhetta. Koulu on kuitenkin taas kunnolla polkaistu käyntiin ja opettajat yrittävät hukuttaa meidät tehtäviin. R.I.P sterssitön elämä ja tervetuloa aikuisuus!



Tässä elämässä kaikki on kuitenkin pitkälti omasta asenteesta kiinni. Alkutalvi oli mulle tosi raskas, enkä halua sitä fiilistä enää. Kevät on onneksi alkamassa, mä olen niin kevään lapsi ettei kukaan. Kevään myötä yritän stressata vähemmän, mutta saada silti hommat tehtyä. Tässä mulla on vähän tekemistä, joko stressaan hirveästi tai sivuutan kaiken. Positiivisempaa asennetta yritä löytää itseeni. Mitään yltiö iloista ja positiivista musta ei ikinä saa, mutta jos edes vähän. Jos päätät että päivä on surkea sitä se myös on, kyllä mä sen tiedän. On vain paljon helpompi jäädä siihen murjottamaan, kuin keksiä päivästä jotain hyvää. Tai vielä vaikeampi tehdä päivästä hyvä, vaikka kuinka ärsyttäis.



Hevosten kanssa pätee ihan sama homma. Wiku tosin liikkuvat nyt niin hyvin, että se itsessään innostaa ratsastamaan, vaikka enne treeniä ei fiilistä löytyisikkään. Nappikin alkaa hiljalleen toimia myös mun kanssa, nyt kun ollaan päästy tekemään. Tinttu sen sijaan tuottaa suurta murhetta mulle, en luota itseeni enää yhtään sen kanssa. Mikä on sinällään ärsyttää, kun se ei edes ole tehnyt mitään typerää. Viime torstaina otettiin testiin klikkeri, Tinttu pääsi hyvin juoneen kiinni. Tykkään käyttää klikkeriä ja se onkin aina temppuja opettaessa kovalla käytöllä. Mulle se on kaikkein helpoin, ainoa mihin pitää keskittyä on hevonen ja sen liikkeet. Eikä oikeastaan ole aikaa miettiä mitään muuta. Voi luoda sellaisen mukavan kuplan vain itselleen ja hevoselle.

#28 On rikki jarruputki ja tukivarret aivan lahot

Meillä on ollut paljon puhetta pelosta koulussa psykologia tunneilla, sekä kotona äidin ja kaverin kanssa. Siitä on tulossa ihan oma postaus, kunhan saan sen itseäni miellyttävään muotoon. Mun kirjoittamisen suurin ongelma on nyt, etten ole tyytyväinen tekstiini. Tykkäisin kyllä kirjoittaa, mutta en saa tekstiä ikinä julkaistavaan muotoon. Otan siis uuden lähestymistavan ja kirjoitan vain, vaikkei jälki itseäni tyydytäkkään. Josko se sillä alkaisi hiljalleen muovautua itsestään. Pyydän myös kuvattomuutta anteeksi, puhelimella tulee joitain kuvia räpsittyä, mutta ratsastuksia en saa ketään kuvaamaan. Ja vaikka saisinkin kukaan ei osaa kameran asetuksia säätää niin, että niistä saisi mitään selvää..

Palataan kuitenkin keskiviikon estetunnille, joka ei sitten mennyt meidän osalta kauhean hyvin. Verkattiin ohjatusti tekemällä siirtymisiä, välillä ne tuli ihan hyvin tai sitten otin liikaa kädellä. Ei päästy tekemään meille sopivaa verkkaa laukassa, joka lisäsi tehokkaasti kierroksia. Viime estevalmennuksessa oli liikaa vauhtia nivelellä, joten vaihdoin olymppiat takaisin. Jään helposti pitämään liikaa, kun ponilla kierrokset lisääntyy, vaikka muuten pyrin mahdollisimman pehmeään käteen en saanut niitä rentoutumaan kunnolla. Se aiheutti meille ongelmia etenkin ravipuomeilla.

Nopea hahmotelma!

C päädyssä siirryttiin raviin, tultiin ravissa puomit keskeltä. L päädystä nostettiin laukka, ensin kaarevat puomit - kavaletti - puomit uudelleen ja ympyrältä tullessa takaisin raviin. Josta takaisin puomeille, sama tehtiin toiseenkin suuntaan ja loppuun lisättiin myöhemmin puomi-pysty.

Puomeille ei tultu kertaakaan rauhallisesti, vaan päästin Wikun aina karkaamaan. Eikä päästy kyllä muillekkaan tehtäville rauhallisessa ja tasaisessa tempossa. Mulle on jotenkin tosi vaikeaa keskittyä tunneilla ja ratsastaa kunnolla, jään typerästi haahuilemaan. Parhaita hetkihän nuo olisi keskittyä työstämään hevosta paremmaksi, kuin valmennuksissa, joissa tehtävät ovat erillailla haastavia. Mulle tuotti ongelmia ratsastaa istunnalla, jalat eivät pysyneet kiinni, eivätkä ainakaan kääntäneet. Käsi oli liian kova ja jäin helposti vetämään pidätteiden sijaan. Lopulta tuntu loppui ja mun hermot oli aika kireällä siinä vaiheessa. Hyppäsin alas ja vaihdoin ohjat olymmpioiden siihen suurimpaan renkaaseen, eli käytännössä niveleksi.  Onneksi se oli päivän viimeine tunti, jolloin mulle jäi koko maneesi omaan käyttöön. 

Tein hetken laukkaa, yrittäen itse istua mahdollosimman tiiviisti jalka kiinni. Tein ympyröitä, joilla pyrin kääntämään  mahdollisimman paljon jalalla ja hidastamaan istunnalla. Kun avut alkoivat menemään läpi siirryin puomeille. Keskityin pelkästään kääntämiseen ja hitaaseen laukkaan. Ensin vauhti kiihtyi heti puomeille käännettäessä, muutaman toiston jälkeen Wiku alkoi vihdoin kuunella mun apuja. Lisäsin myös kavaletin mukaan kuvioon, jälleen vauhti kiihtyi, mutta tuli kuitenkin nopeasti takaisin. Muutama hyvä peräkkäin ja vaihdoin suuntaa. Löysin itseni koko ajan kääntämässä kädellä tai kaahailemasta. Aina kun sain itseni istumaan rauhassa ja tasaisesti, myös Wiku rauhoittui ja suoritti tehtävän hyvin. 

Lisäsin myös puomi-pysty tehtävän mukaan. Tässä murhetta tuotti pitkä suora ennen tehtävää, en osannut heti alkuun istua määrätietoisesti heti kulmassa. Jäin vähän itse myös työntämään estettä kohti, jolla oli siis korkeutta hurjat 30-40cm. Muutaman yrityksen jälkeen saatiin sillekkin ihan hyvä lähestyminen johon oli tarkoitus lopettaa. Valmentaja tuli maneesiin oman hevosensa kanssa, jolloin näytin hänelle vielä kuinka homma parani. Vieläkin oli vähän hankaluuksia, mutta meni paljon paremmin kuin koko virallisen tunnin aikana. 

Menin seuraavat kaksi päivää estesatulalla ja tehden paljon siirtymisiä, sekä ympyröitä tai voltteja. Jari luennollaan huomautti kuinka satula vaikuttaa ratsastajan asentoon. Tottahan se on este- ja koulusatulathan ovat ihan eri mallisia, pelkästään jalustimissa on mulla kolmen reijän ero. Sunnuntaina pidin vapaan, kun olin itse kaverini luona istumassa iltaa. Maanantaina työskennellään vähän lisää kavaleteilla ja loppuviikosta yritetään sopia valmennus.

 Toiveita postauksista otetaan ilolla vastaan! 

#27 Olen onnellinen

Pitkästä aikaa mä oikeasti olen sitä, onnellinen. On niin ihanaa, kun voin hetkeksi rentoutua ja keskittyä olennaiseen! Viikonloppuna ratkesi kaksi isointa ongelmaa ja ahdistuksen tuojaa. Lauantaina Lissun valkussa olin poikkeuksellisesti eri ratsukon kanssa tunnilla, kun yleensä ratsastan äidin kanssa. Mun onneksi vaikka meillä oli tosi erityyppiset hevoset, meidän ongelma oli sama. Piti saada kaulat alas, hidas tahti, niin että hevonen kulki selkä ylhäällä rennosti. Normaalisti ei työstetä tuota noin paljon ja perusteellisesti, nähtävästi juuri sitä me kaivatiin. Saatiin vihdoin palaset loksahtamaan paikoilleen! Wiku on ollu ihan super ratsastaa sen jälkeen. Maanantaina löytyivät jopa toimivat ulkoavut, niin kauan kadoksissa olleet sellaiset.

Toinen asia on mun raportti työssäopista, sitä kirjoittaessa se kaikki ahdistus ja kurja olo, mikä mulla oli lähes koko TOPIn ajan palasi takaisin. Päädyin kirjoittamaan siitä yli sivun mittaisen vuodatuksen. Sen jälkeen olo oli tosi helpottunut, sain purettua ahdistukseni paperille ja pystyin viimein päästämään siitä irti. Olen mulle tosi epätyypilliseen tapaan hyvällä tuulella koko ajan. Vaikka viimeisen 3kk aikana on tapahtunut paljon hyvääkin, se hyvä fiilis ei ole kestänyt näin pitkään. 

Kouluun oli lopulta jopa melkein kiva palata, huomasin kuinka ikävä mulla on ollut noita tyyppejä <3 Mulla on mukavasti koulua n. 8-14 melkein joka päivä, eli mun ei tarvitse odotella turhaan! Pääsen silti kotiin ensimmäisellä busilla, jolloin mulle jää päivään vielä monta tuntia aikaa. Reippaana maanantaista huolimatta kiipesin myös Pällin selkään. Pälli liikkui tosi kivasti ja oli ihan mukavasti töissä mun kanssa, vaikkei vieläkään tehdä muuta kuin kävellään. Sen selkään kun nousee on olo, kuin viimeinkin pääsisi kotiin. Mulla oli ihan hirveä hinku ottaa ravia ja ratsastaa kunolla, mutta koska se ei ole millään tasolla järkevää se sai jäädä. Hiljalleen voidaan työskennellä myös ravissa, mutta en halua riskeerata mitään. Hyvä fiilis jatkui koko maanantain, eikä se vieläkään ole hälvennyt. Olen vain hirvittävän onnellinen juuri nyt!

Milloin sä oot viimeks ollu onnellinen?

#26 Vuosisuunnitelma 2017

Odotan tulevalta kaudelta paljo ja odotan innolla mitä vuosi tuo tullessaan. Edelleen järkyttävän kilpailuvietin omistavana, en voi ottaa mitään järin vakavasti. Muuten kaikki menee herkästi puihin, harrastaminen ei ole kivaa ja ihmiset mun ympärillä helisee. Tykkään kuitenkin suunnitella vähän eteenpäin, vaikkakin sitten helposti muokattavia suunnitelmia. Tässä meidän vuoden tavoitteita!

Wiku

Satakunta Cup koulu, parantaa sijoitusta 

Päästä hyppäämään 60cm ratoja sijoittuen

Hypätä kisoissa 80cm ratoja puhtaasti

Kisata heB yli 65% 1-tasolla ja yli 62% 2- tasolla

Kisata heA yli 60%

Nostaa Wikun taso vahvaan heA, sujuvat vaihdot, sulut

Nappi (jos mahdollista)  

Kisata heB 1- tasolla

Kisata 80cm radoilla sijoittuen

Päästä kisaamaan 100cm puhtaita ratoja

Elli

Pitää hauskaa ja nauttia yhteisestä ajasta, jota saatiin lisää

Minä

Saada ajokortti ja pikku-e

Päästä estekammosta kokonaan eroon

Parantaa istuntaa, kisapapereissa istunnan kohdalla 8

Nostaa oma taso vahvaan heA ja ylöspäin

Pystyä hyppäämää 100cm tehtäviä 

Parantaa esteistuntaa

Kehittää kärsivällisyyttä

Päästä eroon liiasta kisajännityksestä ja kisavietistä

Selvitä koulusta kunnialla ja repimättä peliverkkareita

Oppia stressaamaan vähemmän ja nauttimaan elämästä

Millaisia tavoitteita teillä on?

#25 2k16

Vuosi vaihtui ja on aika suunnata katseet kohti tulevaa vuotta. Enne sitä katsotaan kuitenkin nopeasti vuoteen 2016.

Wikun kanssa koulutreeni sujui hyvin ja motivaatiota riitti. Kevään aikana päästiin eteenpäin ja haaveiltiin kilpailemisesta helpossa A:ssa. 

Estepuolella talvi oli super onnistunut ja treenit lopettiin 80-90cm tehtäviin. Keväämmällä alkoi kuitenkin uusi alamäki, mä pelkäsin ihan hulluna hyppäämistä, eikä ponikaan luottanut enää itseensä. 

Teron kanssa treenailtiin vähän enemmän, kilpailuja silmällä pitäen. 

7.7 Meille syntyi kolmas oma varsa. Tämä pieni hurmuri valloitti oitis kaikkien sydämet <3 

Yytetin koulukisat ja meidän tämän kauden ainoa voitto. Tällä radalla mulla oli  kaikken varmin ja paras fiilis. 

Lähdettiin työstämään mun pelkoa. Treenattiin ahkerasti koko kesän ja käytiin hyppäämässä muutamat pikkuluokat. 

Teron ekat kisat muualla ja valitettavasti myös meidän  ekat ja viimeiset yhdessä. Olin ihan super ylpeä mein juniorista, ei katsellut radalla mitään ja kuljetti kiltisti maaliin. 

Koska suurin pelko ja epävarmuus oli  vain Wikun kanssa, päädyin hyppäämään Napilla ja Caralla. Vähän extemporena osallistuttiin Satakunta Cuppiin, myös esteiden osalta. Päädyin siis hyppäämään mun ekat estekisat 80cm tasolla.

Kun sain tietää Satakunta Cupista, olin heti innoissani mukana koulu osuudelle. Cruisella napattiin osakilpailussa  meidän korkeimmat prosentit ikinä. Huikeat 69.60%!

Luvialla käytiin meidän ekat 2- tason kisat!

Zilpalla todistettiin meidän kehitystä. Mua pelotti, ponia jännitti ja siitä huolimatta päästiin maaliin. Vaikkei rata ollutkaan kaunis olin ihan hurjan onnellinen. Tosin seuraavan radan takia, se hukkui nopeasti jännityksen alle.

Napilla suoritukset parani, kun yhteistyö alkoi luistaa. Vieläkin on hurjasti opittavaa hevosesta, mutta usko on vahva. On hienoa saada ratsastaa hevosella joka tietää mitä tekee.

Vuosien varrella on sattunut ja tapahtunut, aina ollaan kuitenkin selvitty mustelmilla tai kipeillä lihaksilla. Kerta se on ensimmäinenkin, ranne pakettiin ja 2vk ratsastus kieltoa. Ranne parani hyvin eikä jäänyt vaivaamaan. 

Näitä hupaisat piuhapyllyt muuttivat myös meille. Nipsu pääsi matkustamaan mun kanssa jopa koululle ja sai heti omat fanit!

Pääsin moikkaamaan Viiviä, sen uudessa kodissa ja tutustuttiin paremmin uuteen omistajaan. On ihanaa että Viivi on löytänyt hyvän ja rakastavan kodin <3 

Pääsin ekaa kertaa Norjaan, olin täysin rakastunut paikkaan. Niin paljon upeita maisemia ja loputtomiin kohteita mitä kuvata. Harmitti hiukan, kun jätin kameran kotiin. 

Kilpailtiin ahkerasti ja hiottiin suorituksia. Wikusta saa olla ihan hurjan ylpeä! 

Syksyllä päästiin starttaamaan eka heA, rata ei ollut meidän parhaita ja jännitin ihan super paljon. Rataa en unohtanut, mutta tulin tervehdykseen liian aikaisin, ennen vihellystä. Onneksi sain ottaa uudestaan. Loppu kaudesta tein itse tosi paljon mokia juuri noiden aloitusten kanssa. En odottanut vihellystä, unodin ratoja ja keskittymminen herpaantui.

Elli-Pälli tuli takaisin kotiin takajalan vamman takia toipumaan. Päätettiin se astuttaa, toivottavasti kesällä olisi siis vauva pihassa <3  Pikku hiljaa saa aloittaa kuntoutuksen, mutta ei pidetän sen kanssa kauheasti kiirettä. Liikutetaan kevyesti ihan jotta varsominen olisi mahollisimman helppo ja Pällillä olisi jotain tekemistä. Ihana saaada mammutti kotiin!

Esteillä treenit jatkui läpi syksyn ja alettiin käydä myös Sneckin valmennuksessa. Tällä hetkellä treeni kulkee ja vahvempina jatketaan.

Tinttu muutti meille syksyllä, sen kanssa on treenailtu ja yritetty voittaa luottamusta. Mulle Tinttu opettaa vähän lisää kärsivällisyyttä ja kiitos valtaisan hikoilun, myös kuinka klipperiä käytetään. Tinttu on loistava uhri, seisoo paikoillaan ja antaa säätää rauhassa. Ehkä joskus jälki olisi myös siistiä :D 

 Vuoteen on mahtunut ihan hurjasti hyviä ja huonoja hetkiä. Oon saanut tutustunut uusiin ihaniin ihmisiin, paikkoihin ja eläimiin. Vahvempana ja kokemuksia rikkaampana jatketaan uuteen vuoteen 2017, olkoon se meille kaikille onnellinen!