Olisiko liikaa vaadittu jos haluaisi olla Muumi? Nukkua talven, olla useimmiten hyvällä tuulella ja kaikki seikkailut päättyisivät onnellisesti.
(Lainattu)Motivaatio kaikkeen on syksyn ja pimeyden myötä tosi vähissä muutenkin, en jaksaisi edes sohvalla maata. Mun paras motivaattori ja ainoa ihminen, jonka kanssa on voinut hevosista keskustella (äidin lisäksi) pyyhkäisi mut elämästään. Olin jonkin aikaa tosi hukassa ja vihainen, nyt kuitenkin päässyt asiasta aika hyvin yli. Edelleen harmittaa menettää ystävä, mutta minkäs teet. Motivaatiota on lisätty äidin ja valmentajan kanssa pohtimalla talven treenejä ja tulevaa kilpailukauta Niistä tulossa ihan oma postaus, kunhan saan itseni istutettua koneen äreen ihan ajan kanssa.
Wiku on ollut tosi pirteä ja ruvennut käyttämään myös kauran oikein, eikä keräile enää pöllövirtaa kauheasti. Poni lihoo hyvää vauhtia, vaikka saisi ottaa vielä vähän lisää massaa. Lihomisen myötä satulat ova käyneet hiukan epäsopiviksi, estepenkki harmittaa erityisesti, kun on mulle meidän satuloista paras istua. Onneksi tallista löytyy useampi satula, joista uskoakseni löydetään jokin sopi. Hiukan ollaan kaavailtu muutaman satulan myymistä ja niiden tilalle uutta satulaa. Myös uuden loimen hankinta voisi olla paikallaan. Wikun loimesta oli mennyt vettä läpi, jonka takia selkä on nyt vähän jumissa ja muutenkin jatkuva loimittaminen kurjien ilmojen takia, on luultavasti jumiuttanut ponia. Luvassa siis shoppailua, jumppaa ja satulan sovittelua.
Lauantaina peruuntuneen Sneckin valmennuksen tilalle pyysin Hannaa valmentamaan. Aluksi oli tarkoitus hypätä perjantaina Napilla ja launtaina Wikulla. Mutta päädyttiin hyppäämään molemmat lauantaina. Napin kanssa työskenneltiin puomeilla ja kavaleteillä, keskittyen laukan säätelyyn. Yllättävää kyllä laukan lyhentäminen olikin isompi ongelma. Reeniä tarvitaan paljon niin esteillä, kuin sileälläkin, Napista on kyllä positiivinen fiilis. Wikun kanssa taas tehtiin alkuun penninkuvaa, hävyttömän huonosti... En osannut lainkaan istua hiljaa. Itse tehtävä sujui aika hyvin, muutama sukellus ja viimeiseen metriin jäin vähän työntämään. Olin hirvittävän ylpeä Wikusta joka kiipesi metristä yli ilman ongelmaa <3 Ei hyppy isolta tuntunut, mutta se näytti valtavalta ja jännitin itse vähän liikaa. Instassa jo henkutin kuinka hienosti poni on kehittynyt viimeisen vuoden aikana. Saa olla todella onnellinen, että noin hieno eläin on päätynyt mulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti