#47 Lihashuoltoa ja lisää jumpaa

Kuvat muutama viikon takaa, itsenäisistä hyppelöistä

Kirsin edellisen valmennuksen jälkeen ollaan oltu puolitoistaviikkoa vähän hunnigolla. Nyt on ollut niin paljon stressia, että ratsastin ekan kerran Wikulla tähän puoleentoista viikkoon oikeasti kunnolla ja poni oli ihan hirvittävän hieno. Ai miksi?  Jotta saisin ajatukset muualle. Maastossa olisi ollut liikaa aikaa ajatella, joten päädyin tekemään perusteellista jumppaa.

Jumppaamaan, kun Wikulla oli viime viikolla hieronta. Hierojan mukaan ponissa ei ollut muuta huomauttamista, kuin kylkien jäykkyys. Se meillä oli jo tiedossa, mutta helpottavaa kuulla, että ollaan tehty asioita oikein, kun lihaksisto on muuten kunnossa. Ollaan panostettu vielä entistäkin enemmän taivutuksiin, joissa Wiku taipuisi rehellisesti myös kyljistä. Työ alkaa tuottaa tulosta hiljalleen, mutta edelleen se vaatii aikaa. Enhän itsekään taipuisi spagaattiin tältä seisomalta.  

Meillä piti olla oikea tehoviikonloppu tulossa

valmennusten osalta, päästäisiin taas tekemisen makuun. Perjantaina Hanna estevalmennus, lauantaina Kirsin kouluvalmennus ja sunnuntaina Jarin esteet. Toive tasolle se valitettavasti sitten jäi. Lähden sunnuntaina reissuun ja missaan Jarin valkun taas.. Takaisin kotiin palailen keskiviikkona. Sussu onnekseni lupaili liikuttaa Wikun mun ollessa poissa, ei tule ponille turhia vapaita. Ehdin kuitenkin kahteen ensimmäiseen valkkuun, vielä pitäisi keksiä jotkut kivat kisat tälle vuodelle. Meillä ei tällä hetkellä ole mitää sen suurempia tavoitteita. Koitetaan viedä ponia eteenpäin ja katsotaan mitä talvi ja ensi kesä tuo tullessaan. Tää päämäärättömyys vähän syö motivaatiota ja turhauttaa jonkin verran. Täytyy käydä taas läpi, että mihin tähdätään, saataisiin jokin idea taas treeneihin.  

#46 Turpaterapin tarpeessa

Hevoset on aina ollut iso osa mun arkea, nuorempana lähinnä harrastuksena ja nyt myöhemmin ihan liikuntana ja tavoitteellisempana. Ei tätä enää harrastukseksi voi sanoa, enemmän se on elämäntapa. Aina välillä tulee kausia, kun ei jaksaisi kiinnostaa yhtään, mutta muutamankin päivän loman aikana kaipaan takaisin talliin. Hevoset on olleet mulle myös se laji, johon panostan ja jääkiekko se jonne menen nollaamaan päätä. Jääkiekon jäädessä piti löytää hevosista molemmat. Miten tasapainottaa se tavoitteellisuus ja kiva tekeminen, kun kyse ei ollutkaan enää pelkästään hevosen hyvinvoinnista, vaan myös omasta.

Hevosista olen saanut vuosien varrella lohtua, iloa, murhetta, onnistumisen tunteita, varmasti lähes jokainen tunne on noiden karvakorvien kanssa koettu. Hetkeäkään en vaihtaisi pois, olen saanut hevosten kautta kavereita ja kokemuksia, joita muualta en olisi löytänyt. Mikä tärkeintä hevoset ovat kasvattaneet mua ihmisenä, olen oppinut tärkeitä taitoja ihan elämää ajatellen. Nauttikaa hevosystävistänne, olivat ne sitten eläviä tai puisia, omia tai hoitsuja, kilpahevosia tai harrastuskavereita. <3 

#45 Reissusta kuvina

Heissun! Jotain aktiivisuutta tällekkin puolelle, tällä kertaa kuvien muodossa. Olin kesän lopussa mieltei kaksi viikkoa jossain päin reissussa. Ensin kaksi päivää leirillä ohjaamassa uusia ykkösiä, koulun puolesta. Siitä vajaan viikon Lontoossa ja vielä viikonlopun kummien mökillä. Tykkään reissata ja on toisinaan mukavaa olla välillä pidempää poissa. Matkailu avartaa, ihan oikeasti!

Leirillä varasin jo viikoa aikaisemmin itselleni teltan. Ihan paras paikka nukkua!

Hotellit + aamupala <3

Liikaa hyvää ruokaa!

Teatteria, kannattaa käydä!

Pikainen kierros museossa

Pitihän sitä käydä tutstumassa paikalliseen liikkeeseen!

Käytiin myös katsomassa jonkun tuntia, eihän niistä hevosista erossa voi olla

Päheitä mukeja!

Paras maisema

Rakas <3

#44 Tauko estekammoisen silmin

Oltiin Jarin valkussa taas todella pitkältä tuntuneen ajan jälkeen. Ei olla koko kesänä päästy hyppäämään säännöllisesti ja se näkyy tekemisessä, mutta eniten mun kammossa. Säännöllisellä hyppäämisellä se saatiin ihan kivasti kuriin ja pystyin suorittamaan isompiakin tehtäviä. Vaikka poni toimii ihan järjettömän hyvin ja hyppää mielellään oma pää haraa vastaan. Kykenen vielä lähestymään ja toimimaan n. 70cm tehtävillä ihan kohtuudella, mutta tehtävien noustessa alan jännittää.

Istunta kärsii tehtävien noustessa. Säännöllisellä hyppäämisellä mun istunta alkoi olla jo ihan kiva. Pysyin hyvin hypyissä mukana, enkä enää yrittänyt nostaa Wikua esteestä yli, tai sukeltanut heittäen samalla kaikki ohjat pois.

Nyt pienillä ja helpoilla tehtävillä keho pysyy ihan kivasti kasassa, jännittyneenä taas virheet alkavat puskea läpi. Tilanne ei ole lainkaan niin paha, kuin reilu vuosi sitten, kun näitä mun osalta huonoja hyppyjä oli enemmän, kuin niitä hyviä. Ärsyttää silti, kun ei vain pysty pitämään mieltä kasassa.  

Jännitys on suurin estettä lähestyessä, olen ihan varma, että rysäytetään esteestä läpi tai Wiku kieltää. Esteelle kääntäminen on vaikea, katson suunnilleen paikan, nappaan harjasta kiinni ja rukoilen että kaikki menisi nappiin. Periaatteessa näinhän sen pitäisikin mennä, antaa ponin rauhassa suorittaa ja vain tukea tai myödätä sopivasti. Se tukeminen vain unohtuu johonkin. Ei mun ratsastus kuulemma niin surkeaa ole, kuin miltä se tuntuu. Jännitys ja pelko tekevät siitä vain epämukavaa, eikä mikään tunnu onnistuvan. Kammo on sen verran hyvällä mallilla, etten enää halvaannu tehtäville, vaan pysytyn niitä tilanteita ratkomaan. Kammo näkyy lähinnä jännityksenä kääntää esteelle ja sukeltamisena esteen päällä. Ei radikaalina muutoksena ratsastuksessa, vain mielessä, joka on ihmisen suurin vastus.

Poni oli sileällä NIIN hieno, että meinasi ihan itkettää

Poni toimii todella kivasti, se ei kyttäile tai epäröi kotona juuri ollenkaan. Se katsoo hyvin omat jalkansa ja pelastaa usein mun tekemät virheet. Jos Wiku epäröikin, pieni rohkaisu riittää. Se on hyvin kerännyt massaa ja lihasta kesän aikana. Toivottavasti taas syksyn tulessa päästään myös hyppäämään viikoittain ja päästäisiin siirtymään metrin tehtäviin kotona. Kisattu ei juurikaan olla, kilpakentille pitäisi saada lisää kokemusta ja varmuutta. Wiku on kerännyt ihan huikeasti varmuutta, on ihana ratsastaa hevosella joka tietää mitä tekee ja pitää siitä. 

Hyvin tää fiilis aika usein :D Pitää ehkä hankkia uusi kaveri joka puhuu hevosta.. :D

Millasia kokemuksia teillä on pidemmän tauon jälkeen?

#43 Voihan sulku

Koulu pyörähti käyntiin, sekä mun viimeinen vuosi liiketaloutta. Jännitin ja ahdistelin ihan huolella kouluun paluuta. Meillä oli onneksi aika kevyt paluu arkeen, ehti hyvin hoitaa asioita. Torstaina lähdetään uusien ykkösten kanssa NY-leirille, jolla olen ohjaajana. Toisen ohjaajan kanssa odotetaan koko leiriltä eniten nukkumista, päästään telttaa! Leiriltä kotiuduttua suunnataan nokka kohti Helsinkiä, lentokenttää ja LONTOOTA! Pieni tärinä ollut päällä jo pari viikkoa ilmassa. Toivottavasti tää nuha hellittäisi, ettei tarvitsisi tälläkin kertaa maata kuumeessa...

 

Sys kävi kylässä ja päätyi ponin selkään

Wikun kanssa ollaan käyty kahdessa Kirsin valmennuksessa ja kerran Lissun. Molempien tunnit on painottunut sulkuihin, Lissun kanssa niitä on tehty jo pidempään ja ne alkavat olla ihan varmalla pohjalla. Niitä aletaan pikkuhiljaa parantaa, eikä Wiku ole tästä ottanut nokkiinsa, vaan tekee kivasti töitä mun kanssa. Sulkujen lisäksi on opeteltu lisäyksiä, Wikulla ne ovat hyviä, jos vain ratsastan ne oikein ulos. Wikulla on isot liikkeet, joita on hankala kanavoida oikein.  Perusta alkaa ilmeisesti olla kunnossa tai mun istunta on kokenut jonkun romahduksen. Molemmat valmentajat ovat nimittäin alkaneet kiinnittää huomiota mun istunnan virheisiin. Istunta on ihan perus siisti kädet vain pitäisi saada tasaisemmiksi. Wikun hampaat raspattiin tuossa jokunen viikko sitten, piikit oli ilmeisesti vaivanneet, kun ratsastettavuus parani huomattavasti.

Möhkölötkö <3

Motivaation treenata koki kolauksen, kun Wikun myymisestä mainittiin. Inhoan ajatusta sen myymisestä ihan hirveästi. Olisihan se kiva päästä kehittymään taitavamman hevosen kanssa, mutta mä en niinkään kaipaa sitä. Wiku alkaa vihdoin tuntua omalta ja yhteistyö sujuu. Se ei enää ole siskon poni, jota pitää kouluttaa ja myydä pian pois. Aika näyttää miten käy, en siitä nyt ihan ensimmäisenä aio luopua, mutta harmittaa jo valmiiksi.

#42 Me oltiin lomalla!

Olin meidän “entisessä”kodissa (en oikein tiedä miksikä sitä kutsuisi…) laittamassa paikkoja kuntoon äidin ja poikaystävän kanssa. Wiku pääsi myös mukaan ja ehti olla melkein kolme päivää virallisemmin laitumella, imien itselleen ihan kunnon tynnyrin tuonne mahan seudulle.. Mutta vitsi kun mulla oli onnellinen pieni poni!  Raivattiin meidän kenttää taas kuosiin ja päästiin siellä vähän pyörähtämään. On kyllä ikävä sitä pohjaa, ihan mieletön jousto ja poni liikkui mielellään! Kentällä ei kuitenkaan vielä ollut tilaa tehdä mitään järkevää ja toinen kasvaa heinää leukaan asti, joten lähdettiin suosista maastoon. Vaikkei maastojen pohjat häävit ole tuollakaan on huomattavasti mieluisampi mennä vaihtelevassa maastossa, kuin koko 2-6km lenkki pelkkää suoraa tietä. En ennen tajunnutkaan kuinka paljon tuolla on erilaisia mäkiä, teki ponille oikein hyvää.

Siinä peltojen välissä haahuilessa ja ilmaa haistellessa tajusin kuinka olen kaivannut viljapeltojen tuoksua! Oli hauskaa katsella tuttuja maastoja 6v takaa. Siellä ne kaikki edelleen tallessa, vähän maisemat muuttuneet kuitenkin. Liiankin tutut sydärit saatiin tien pielessä makaavasta käärmeestä, hyvä etten heittänyt upareita ja laukannut kiljuen karkuun. (ai miten niin pelkään, inhoan, kammoan?)

Mukavat pari päivää, eikä poni tunnu valittavan. Minilomalta palailtiin suoraan töihin Kirsin valmennuksen merkeissä. Siitä postausta ehkä myöhemmin.

#41 Tosi soma

13. Kesäkuuta syntyi pieni ja valloittava tamma Tiny Pearls Ruu. Ruun emä on meidän Pälli-Elli Rock Eileen ja isä Celantus.

Ruu on:

Tulevaisuuden tähti

Ipana

Neiti

Ylväs

Ruulla on:

Pitkät jalat

Eriäviä mielipiteitä

Auts! Kovat kaviot

Ruskea (kyllä siitä taitaa kimo tulla..!)

Leijuva askel

Sirot korvat

Tulevaisuudessa Ruu on:

Rohkea

Utelias

Urhea estehevonen (katsokaa vaan, niin kilpaillaan koulua)

#40 Hagnerin valmennuksessa #2

Viime Torstaina oltiin uudestaan Kirsin valkussa Katan tallilla. Kisoja ajatellen päädyttiin menemään kangilla. (Jotka ponilla ollut viimeksi joskus keväällä) Juteltiin alkuun hiukan edellisestä valkusta ja käytiin läpi mitä jäi mieleen. Todettiin että takarit ja laukka-käynti siirtymiset ovat suurin haaste radoilla, joten painotettiin tehtävät niihin. Wiku oli tosi väsyneen oloinen, se jaksoi kuitenkin hienosti koko valmennuksen läpi. Käynnissä ensin kokoiltiin ihan kunnolla, jotta myös takajalat polkisivat kunnolla alla. Mun piti koota niin pitkään, että Wiku oikeasti lyheni ja muutaman hyvän askeleen jälkeen pyytää sitä pidentämään askelta. Kun Kirsi oli tyytyväinen aloitettiin takarit, mun piti koota Wikua aika paljon verrattuna mihin on totuttu. Päästiin ihan hyvin jyvälle ja saatiin muutamat oikeinkin hyvät takarit. Olen Lissulle hirveän kiitollinen siitä, kuinka hyvän pohjan se on saanut meille luotua.

Laukkaa tehtiin isolla voltilla, alkuun viisi askelta laukkaa ja siirtyminen käyntiin, kun tämä sujui tehtiin samaa kolmella askeleella. Miten 35 minuuttia voi tuntua samalla niin pitkältä, mutta toisaalta niin lyhyeltä ajalta! Toiseen suuntaan aloitettiin heti kolmella askeleella, koska jäin hiukan liikaa ajamaan Wikua eteenpäin. Vasempaan siirtymiset oli koko ajan ihan hyviä, suunnan vaihduttua oikeaksi, unohdin mystisesti miten asetetaan. Meinasi olla vaikeaa, kun en tee siirtymistä tarpeeksi terävästi, jolloin pakka ehtii levitä. Ohjat tuppaa myös valahtamaan aina siirtymisessä, kun annan liikaa myöden. Keskityttiin siihen, että ohjat pysyy kädessä, eikä Wiku pääsisi lipeämään. Jos ponikin lepsuili jäin itsekkin siirtymiseen liian hitaaksi, Kirsi antoikin ohjeeksi heti laukannoston jälkeen miettiä jo siirtymistä takaisin käyntiin. Wiku yritti toistuvasti karata asetuksesta siirtymisessä, ohjeeksi annettiin myödätä vain ulko-ohjalta, jolloin taivuttavat avut oli helpompi pitää päällä vakaina.

Tästä jäi päällimmäiseksi ymmärrys siitä, että poni on oikeasti kehittynyt ja sitä voi viedä ihan rohkeasti eteenpäin. Sekä sain tunteesta kiinni, miten ja kuinka paljon voin koota. Oli kiva huomata, että vaikka tehtävät olivatkin vaikeita, ne eivät olleen mahdottomia. Mikä kertoo mulle, että ollaan kuitenkin tehty oikeiden asioiden kanssa töitä, eikä tulevaisuudessa vaativan kilpailemine ehkä sittenkään ole mahdoton ajatus!