maanantai 24. heinäkuuta 2017

#39 Hagnerin valmennuksessa #1

Ollaan Wikun kanssa oltu nyt kaksi kertaa Hagnerin Kirsin valmennettavana. Olin alkuun hiukan epäileväinen opetustyylin sopivuudesta mulle, olin rankasti väärässä. Hetkeen saanut niin paljon uusia vinkkejä ja oivalluksia!


Jouduin kirjoittamaan Kirsille musta ja Wikusta, mikä oli itsessään suuri haaste, ollen samalla tosi oivaltavaa. En ole pitkään aikaan pohtinut syvällisemmin meidän räpellystä. Kerroin kaarevien ja väistöjen olevan meille helppoa. Ekassa valmennuksessa keskityttiin lähinnä aktiivisuuteen. Mun piti alkuun näyttää askellajit ja tehdä siirtymisiä. Pian mulle todettiin että Wiku on liian hidas avuille ja sitähän se on. Tätä työstettiin ympyrällä tekemällä avotaivutuksen tapaisia askelia, jonka jälkeen lähetettiin isompaan raviin. Näin saatiin Wiku reagoimaan paremmin mun jalkaan ja aktivoimaan takajalkoja. Olen niin jumiutunut vanhaan, jossa Wiku veti itsensä heti rullalle ja lipesi alta, etten ole vaatinut sitä reagoimaan apuihin. Tyytynyt vain siihen, että se liikkuu rauhassa ja jotenkuten avuilla. Kun ravi saatiin suunnilleen kuntoon siirryttiin uralle, jossa mun piti saada Wiku lähtemään pyynnöstä eteen. Tässä tehtävässä suurin oppi oli lisäykseen lähdettäessä keskeyttää se, ennen kuin siitä loppuu energia.

Kuvat toisesta valmennuksesta

Mun istunnasta ei hirveästi tullut sanomista, lähinnä pitäisi istua ryhdikkäämmin. Nyrkkien pitäisi pysyä kiinni ja jouston tulla kyynärpäästä, tätä mulle on hoettu pitkään parinkin opettajan toimesta. Nyt vain tajusin jutun pointin esimmäisen kerran, jousto ei niinkään tule kyynärpäästä vaan taipeesta. Periaatteessa sama asia, paitsi erittäin suuri ero tunteessa.



Mieleen jäi erityisesti ajatus kyynärpään joustosta, väistön käyttämisestä aktivoimiseen ja lyhyet lisäykset. Tykkäsin siitä kuinka Kirsi käytti hyväksi meidän vahvuuksia, tehden muuten tosi vaikeasta asiasta helpomman. Tykkäsin myös kun annettiin työskennellä yksin, ilman että olin yksin. Kun ymmärrän asian, tarvitsen aikaa myös sisäistääkseni sen tekemiseen.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti